Talomme on tosi vanha, ja silloin tällöin sieltä täältä kuuluu askelia, näkyy varjoja ja muunlaisia juttuja. En ole itse kokeillut spiritismiä, jotta voisin pyytää henkiä poistumaan. Äitini on kokeillut spiritismiä mooonta kertaa, itse olen kerran yrittänyt, ei se onnistunut.:(
Kerranpa olimme olohuoneessa, koiramme makasi lattialla, minä söin tuolilla ja äiti sohvalla, kuulimme askeleita yläkerrasta, eikä se voinut olla kukaan meistä koska perheessämme on vain minä, äiti ja koira.
Askeleet olivat yläkerran portaiden yläpäässä, aivan kuin joku olisi tullut huoneestani ja kävellyt alakertaan, mutta askeleet loppuivat ehkä n. 5:n askelman päähän rappusien yläpäästä portaikkoon. En uskaltanut katsoa portaisiin.
Seuraavan kerran olin yksin kotona kun äitini haki kaveriani meille viikonlopuksi. Minua alkoi pelottamaan kun tunsin etten ollut koirani kanssa yksin. Pyysin koiran sohvalle:\”Rika, tule!\”, se hyppäsi vähän liiankin nopeasti sohvalle, ja lyyhistyi mahdollisimman pieneksi palloksi kainalooni/viereeni.
Vähän ajan päästä se nosti karvaisen päänsä sylistäni, ja katsoi keittöön pelokkaan näköisenä. Kuulin outoja ääniä, mutta päätin kiivetä yläkertaan. Hetken oltuani äiti tuli kotiin. Sinä samana viikonloppuna olimme saunassa ja saunan ovi aukesi. Oma pappani oli kuollut, kun äitini oli 4v. ja alakerrassa oli kuollut eräs vanha rouva.
En tiedä kumpi se näistä oli, mutta hän oli huumorintajuinen. Meitä pelotti hiukan alussa kun suljimme oven. Oven aukeaminen jatkui ja jatkui, kunnes nauroimme ja annoimme oven olla auki.