Olen jo kauan aikaa kuullut vanhasta talostamme askeleita, koputuksia ja muita ns. ”laahaavia” ääniä.
Olin juuri tullut kotiin koulusta kun kuulin askeleita talomme ylimmästä kerroksesta. Huhuilin veljeäni jos vaikka hän olisi siellä kolistellut. Vastausta ei kuulunut. Kuuntelin vielä hetken jatkuivatko äänet, mutta ne olivat loppuneet. Ajattelin että olin kuullut harhoja ja jatkoin tekemisiäni.
Hetken päästä äänet jatkuivat taas. Olin hieman peloissani ja uskottelin itselleni niiden olevan harhoja, kunnes kuulin todella kovan tömähdyksen. Paniikissa en pystynyt liikkumaan mihinkään suuntaan, vaan peloissani kuuntelin ääniä. Kuulosti kuin joku olisi avannut siskoni vaatehuoneen ovea, josta kuuluu narskuva ääni kun sen avaa ja rampannut eri huoneiden väliä.
Lopulta askeleet kovenivat ja lähestyivät minua, sitten en enään kestänyt vaan juoksin ulos ja odotin siellä kunnes joku perheenjäseneni tulisi kotiin.
Tapaukset eivät ole loppuneet vieläkään…