• Perintönä yliluonnolliset näyt?

    Tapahtumapaikka
    Jyväskylä

    Tapahtuma-aika
    1950

    Aaveen muoto
    Ilmestykset

    Kertojana toimi
    Tuntematon henkilö

    Suvussamme enneunet/yliluonnollisten ilmiöiden näkeminen ovat kulkeneet jo usean sukupolven ajan ja niihin suhtaudutaan siis ihan ymmärtävästi keskuudessamme.

    Tässä pari esimerkkiä: äidilläni on kymmenen sisarusta, joista muutama oli omin silmin todistamassa lapsuudessaan näkyä, kun enkeli istui navetan katolla. Siis sellainen olento, että se loisti valoa ja selkeästi oli enkeliksi tunnistettavissa. Heidän äitinsä oli samaan aikaan lypsämässä lehmiä navetan päässä olevassa haassa, ja lapset huutivat hänelle, että enkeli on navetan katolla.

    Siitä säikähtäneenä mummuni tuli kiireesti pois lypsyhommista. Hänellä oli myös ollut enneunia, ja siksi tiesi säikähtää ilmiötä. Tämän on voinut todistaa nähneensä usea lapsista. Mummoni kuoli sittemmin nelikymppisenä salaman iskuun. Oliko enne tästä vai mitä, en tiedä?

    Yksi sisaruksista toimi myöhemmin aikuisena selvännäkijänä. Äitini on tavannut unessaan haamuna isäni isän eli pappani, joka katosi sodassa mystisesti. Eli edes nimilaattaa tai mitään hänestä ei koskaan löytynyt. Pystyi muistamaan sanatarkasti keskustelun hänen kanssaan.

    Äidillä on myös huomattu kyky aavistaa läheistensä sairauksia, myös omia tulevia sairastumisiaan. Mikä ei aina ole niin mukavaa ennenkaikkea hänen itsensä kannalta. Omalta kohdaltani kaikkein hurjin ja toteutunein enneuni on lapsuudestani, siis 80-luvulta, yhtenä aamuna heräsin uneen, joka oli tosi pelottava, kerroin sen heti vanhemmilleni herättyäni, naapurimme talo paloi unessa.

    Lähdimme aamutoimien jälkeen kaupoille, ja kun sieltä saavuimme puolen päivän jälkeen se kyseinen talo tosiaan paloi.


    Jaa facebookissa
    Tarina löytyy arkistosta Lännen aavetarinat avainsanoilla 1950, 1950-luku, Enne tai enteellinen ilmestys, Jyväskylä.


  • 2 vastausta aiheeseen Perintönä yliluonnolliset näyt?

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

     
    © 2004 Henkientalo.com - Kaikki oikeudet pidätetä :)

    Facebook - Twitter - Sivukartta - Sisällön kopioiminen - Mediakortti

    Tämä verkkosivu on osa mediatomaatti mediataloa