Tämä tapahtui isälleni. Tapahtuma-ajankohta on epäselvä, mutta hän oli lapsi ja asui vanhempiensa luona. Tapahtumapaikka on Hovinsaari ja talo hyvin todennäköisesti kerrostalo, tätä en isän kertomuksesta muista.
Isäni nukkui huoneessa, josta näkyi parvekkeelle. Hän katsoi parvekkeen ovea kohti ja näki siinä irvokkaat [miehen] kasvot tuijottavan suoraan itseään, noin metrin korkeudella lattiasta. Nopeasti hän pinkaisi pystyyn ja juoksi vanhempiensa makuuhuoneeseen nukkumaan.
Hän kuvaili kasvoja (minulle) hyvin irvokkaiksi, mutta ilmeettömiksi ja hahmo vain tuijotti sisälle asuntoon. Koska hahmo oli parvekkeella, oli hyvin outoa että joku olisi siellä vain tuijottanut. Hahmo oli kaiken lisäksi hyvin matala, tai sillä ei ollut kuin pää, koska kasvot olivat n. metrin korkeudella.