• Pappa pelastaa

    Tapahtumapaikka
    Lappeenranta

    Tapahtuma-aika
    2011

    Aaveen muoto
    Tunnistettu henki

    Kertojana toimi
    Papan tyttö

    Olen nyt iältäni 17. Viime vuonna mummoni joutui olemaan joitain jaksoja sairaalassa, joten majailin silloin hänen talossaan, hoitaen mummoni koiraa ja kahta kissaa. Aina kun olen mummolassa käynyt, siellä on toisinaan erilainen tunnelma, aivan kuin jotain ylimääräistä.

    Pappani kuoli 2010 kesällä ja oudot ilmiöt alkoivat hänen hautajaisten jälkeen. Mummolta kyselin toisinaan ilmiöistä, mutta tämä vain huitaisi kättään sanoen: ”Höpönhöpön.” En kuitenkaan ollut ainoa, joka kiinnitti outoihin ilmiöihin huomiota. Myös serkkuni ja meidän vanhemmat huomasivat, että ovet avautuivat itsekseen ja sähkölaitteet käynnistyivät tai sammuivat itsekseen.

    Kun olin erään mummon sairaalajakson aikana taas eläinvahtina ja serkkuni oli kanssani, päätimme kavuta ullakolle tutkimaan vanhoja tavaroita. Ullakolla toimiva kattovalo oli vaihdettu vasta ja vaikka oli kesä, niin pidimme kirkkaan valon päällä, sillä valo ei pääse vanhan navetan takia sinne kovin hyvin. Ullakolla oli isovanhempieni ja näiden vanhempien vanhoja leluja ja kaikenlaisia tarvikkeita, joita piti aina joka kesä päästä penkomaan.

    Olimme ullakolla olleet tuossa vaiheessa ehkä noin tunnin, ja luukku jota kautta nousimme ullakolle jätettiin auki. Yhtäkkiä hehkulamppu alkoi kummasti välkkyä ja serkkuni säikähti sitä ja oli menossa jo alaekertaan takaisin. Hän onnistui minut säikyttämään jäätävällä kiljaisulla ja kun kysyin tympäntyynenä: ”Näitsä hiiren?” Niin se vain käski tulla katsomaan. Kun menin luukun luo, oli joku sulkenut sen luukun ja siihen oli laitettu jakkara ja jakkaran päälle kasa metsurilehtiä.

    Kyllä siinä itelläkin sydän pamppaili, sillä kumpikin meistä oli ollut kaukana luukusta selailemassa vanhoja arkkuja. Saimme lopulta siirrettyä tavarat siitä luukun päältä ja olimme menossa alas, kunnes tajusimme, että kyseinen jakkara oli juuri samainen, jonka avulla me olimme kiivenneet ullakkolle. Kun yritin laskea jakkaraa alas, se kaatui ja meidän täytyi kiivetä ikkunasta palotikkaita myöten alas. Minulla on lievä korkeanpaikan kammo, joka kohosi huippulukemiin, tultuani ikkunalle.

    Pari vuotta vanhempi serkkuni laskeutui ensin alas ja minä kapusin hänen jälkeen tikkaille. Koko kehoni tärisi, kun lopulta pääsin palotikkaille aloin hyvin hitaasti laskeutua tuota 3 metrin matkaa alas. Aika tuntui ikuisuudelta. Pelkoni sai jalan lipeämään tikkailta ja huudahdin peloissani. Samalla tunsin tiukan otteen ranteessaani ja papan ääni kaikkui korvissani: ”Hengitä syvään ja laskeudu hitaasti.” Kun lopulta tulin alas, olin rauhallinen, serkkuni tosin oli kalpea.

    Hän oli nähnyt samalla hetkellä, kun jalkani oli livennyt tikkailla, ikkunassa pappamme. Sydämeni alkoi pamppailla ja mietimme, kertoisimmeko tapauksesta muille. Päätimme kertoa siitä sitten muillekin ja äiti kertoi, että kun hän oli vaarin vanhoja tavaroita, tuonut yläkertaan, oli jakkara kaatunut lattialle ja hän oli huhuillut mummoa nostamaan jakkaraa. Hän oli vaian hetken ollut luukulta pois, kun hän palasi oli jakkara nostettu pystyyn. Äitini oli kaksin mummon kanssa ollut talossa, ja kun hän oli laskeutunut ullakolta, oli mummo hitaasti päässyt eteiseen ja kysyi: ”Mitä äiti oikein huhuili?”

    Kyllä siinä yhden jos toisenkin niskavillat kohosivat, mutta kuitenkin tuli niin turvallinen olo, kun pappa rajan takaakin tahtoo meitä auttaa.


    Jaa facebookissa
    Tarina löytyy arkistosta Lännen aavetarinat avainsanoilla 2010, 2010-luku, 2011, Lappeenranta, Tunnistettu henki.


  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

     
    © 2004 Henkientalo.com - Kaikki oikeudet pidätetä :)

    Facebook - Twitter - Sivukartta - Sisällön kopioiminen - Mediakortti