• Paapan läsnäolo

    Tapahtumapaikka
    Kauhajoki

    Tapahtuma-aika
    2012

    Aaveen muoto
    Ilmestykset

    Kertojana toimi
    Annika

    Eli tarinani alkaa siitä, kun rakas paappani siirtyi ajasta ikuisuuteen vuoden 2012 loppupuolella. Ennen tätä tapahtumaa paappani oli jo kuollut, mutta ei haudattu. Hänet oltiin jo viety ruumishuoneelle muutamia päiviä aiemmin.

    Olin mummuni luona, kun tätini tuli kylään, ja kysyi minulta haluaisinko tulla käymään paapan asunnolla sytyttämässä pihalle kynttilän. Vastasin myöntävästi, ja lähdin mukaan, ja pian kurvasimmekin autolla jo kohti paapan kotia. Siinä sitten hetken matkan päästä olimmekin jo perillä, ja koska tädilläni oli asunnon avain, hän aukaisi oven, ja poimi samalla maasta sammuneen hautakynttilän.

    Kun ovi aukesi, koin yhtäkkiä oudon tunteen, sellaista, jota en ole ennen kokenut. Astuin sisään tätini perässä, ja hän meni olohuoneen oviaukolle, ja katsoi olohuoneeseen. Samalla itse olin aivan peloissani eteisessä, enkä uskaltanut liikkua, koska tunsin sen oudon tunteen, ja tiesin, että emme ole kahden. Se oli selvää. Asiaa ei edesauttanut se, että asunnossa oli pimeää. Se oli sen takia kauheaa, koska en pidä pimeästä, ja pelkään sitä. Tätini katsoi olohuoneeseen kauan, tai sitten se vain tuntui ikuisuudelta. Tunsin jo, kuinka jalkani alkoi luhistua, ja silmissä pimeni.

    Kuitenkin joku tai jokin tuntui herättävänsä minut siitä, samalla kun tätini asteli keittiöön. Hän sytytti hautakynttilän tulitikuilla, jotka olivat jo valmiiksi pöydällä. Kun hän sai kynttilään tulen, ja hän keskittyi niihin tulitikkuihin, huomasin, kuinka kynttilä sammui noin kahdeksi sekunniksi, ja syttyi sen jälkeen uudelleen. Sydämeni alkoi hakata kiihkeämmin, ja tunsin sen jonkin läsnä-olon edelleen. Tätini jätti kynttilän keittiön pöydälle, ja suori makuuhuoneeseen, ja suurinpiirtein hypähdin tätini perään.

    Hän istahti suruissaan paapan sängylle, hänen viimeiselle leposijalleen, ja sanoi minulle ”tässä paappa makas ku me tultii”  ja hän purskahti kyyneliin. Minuakin alkoi siinä itkettää, ja purskahdin myös itkuun, ja halasin kyynelehtivää tätiäni. Kun siinä halasimme, ja katsoin tätini olan yli, olin varma, että aivankuin joku katselisi meitä makuuhuoneen ovelta. En kuitenkaan nähnyt mitään. Sitten tätini nousi, ja lähti keittiöön hakemaan sitä kynttilää.

    Minä oikaisin hänen perästään suoraan eteiseen, ja avasin oven, ja olin kiiruusti lähdössä jo pois, koska en halunnut asunnossa olla enempää. Kävelin nopeasti autolle, ja olin vieläkin kauhusta kankea. Seuraavan kerran asuntoon menin sukulaisten ja perheen kanssa, heti hautajaisten jälkeen. Enää en pelännyt, koska paappa ei ollut siellä. Liekö saanut haudan levon. Sen jälkeen en enään ole asunnossa pelännyt tai paappaa tuntenut.

    Ikävöin paappaa suuresti, ja toivon hänen tietävän, että me kaikki rakastamme häntä. Aina.


    Jaa facebookissa
    Tarina löytyy arkistosta Lännen aavetarinat avainsanoilla 2010, 2010-luku, 2012, ilmestys, Kauhajoki.


  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

     
    © 2004 Henkientalo.com - Kaikki oikeudet pidätetä :)

    Facebook - Twitter - Sivukartta - Sisällön kopioiminen - Mediakortti