Ensin sallittaneen hieman taustatietoa?
Minun lapsuuteni koti sijaitsi Kalajoen rannalla. Maaalue oli ollut sukumme hallussa, tietojen mukaan aina 1745 saakka. Aivan varmasti tuona aikana alueella on tapahtunut kaikenlaista. Sillä henkiä siellä kuljeskeli. On kerrottu, että äitini mm. olisi yöllä herännyt ja mennyt tupaan ja nähnytsiellä koreisiin vaatteisiin pukeutuneen tumman miehen seisovan ovensuussa. Kun äiti oli kysynyt kuka mies oli? Tämä oli iskenyt nyrkkinsä tuvanseinään ja kadonnut.
Ihmiset ovat kuulleet askeleita talon ympärillä. Pallon pompotusta vintinportaikossa. (kaksi nuorta tyttöä on hukkunut jokeen talon lähistöllä) Kirjoituskoneeseen jääneeseen paperiin ilmestynyt epäselvää kirjoitusta. Mutta nyt menemme omakohtaiseen kokemukseeni.
Minä vietin Joulun 2005 talossa, mukanani Tampereelta olin tuonut kaksi kissaani, komean kollipojan ja viirullisen typykän. Heti alussa huomasin kissojeni tarkkailevan ympäristöään kiinteästi. Erityisesti heitä näytti kiinnostavan pimeä pihamaa ikkunan takana. Minä en aamulla havainnut lumessa mitään erityisiä eläinten, tai lintujen jälkiä. Eräänä iltana nappasin kissoistani huvikseni kuvan, kun ne molemmat tiirailivat siinä ulos pimeään.
Kuvan valmistuttua huomasin siinä jotakin outoa. Ikkunalasissa näkyy kummallinen heijastus,vai mikä lie. Kuitenkin se on pitkäsorminen, kapea käsi! Tapaninpäivän vastaisena yönä puhalsi myrskytuuli lakeuksien halki ja heräsin sen ääniin ja huomasin pian sähköjen olevan poikki. Onneksi yöpöydänlaatikosta käteeni osui taskulamppu ja lähdin sen avulla etsimään kynttilöitä. Ikkunasta näin koko kylän olevan pimeänä. Olin juuri päässyt keittiöön, kun kumpikin kannoillani seuranneista kissoista jähmettyi. Sitten kolli alkoi murista vihaisesti, niskakarvat pörrössä ja tuijotti suoraan kohti eteisen ovea.
Tyttökissa ampaisi takaisin makuuuhuoneeseen ja sängyn alle, jonne kohta kollikin törmäsi. Valo taskulampussa alkoi temppuilla, vaikka hetkeä aikaisemmin lamppu oli toiminut moitteettomasti. Siinä vaiheessa minäkin peräännyin, vaikka en ovella ketään, tai mitäään nähnytkään. Kökötin sängyssä ja palelin ja tuijotin huoneen ovea, kunnes aamu alkoi vaaleta ja sähkötkin viimein palasivat ja uskalsin nukahtaa.
Herättyäni menin ensitöikseni tarkistamaan eteisen ja ällistyksekseni löysin SILLOIN välieteisen oven avoinna. Se oli tiukka ovi, jonka sai auki ja kiinni vain lujasti nykäisemällä. Olin varma, että MINÄ olin sulkenut sen illalla ulko-oven lukittuani. Jälkeenpäin minulle kerrottiin, että tuo ovi oli avautunut joskus aikaisemminkin vuosien aikana ja, kun sisareni oli mennyt katsomaan vierasta kolahtelun hälyttämänä, ei hän ollut löytänyt eteisestä ketään. Tällä kertaa ovi avattiin melkeinpä äänettömästi, minun onnekseni. Sillä olisin varmasti pyörtynyt, jos vielä kolinaa eteisestä olisin kuullut!
Voisin kertoa tuosta talosta vielä llisääkin kokemuksia, mutta tarina taitaisi mennä melkoiseksi sotkuksi. Joten jätän ne seuraavaan kertaan.
2 vastausta aiheeseen Nivalan kauhunhetket