
Kangasala
Tapahtuma-aika
2012
Aaveen muoto
Monialainen ilmiö
Kertojana toimi
Tuntematon henkilö
Olimme kaveriní kanssa näkötornissa harjussa illalla. Kun kiipesimme ylös aloimme kuulemaan outoja ääniä. Tietysti molemmat säikähdimme paljon. Ääni tuli takaamme ja kun katsoimme taaksemme emme nähneet mitään. No, jatkoimme matkaa ylöspäin, kunnes olimme korkeimmassa kerroksessa. Katselimme rauhassa kauniita maisemia, kunnes äitini soitti minulle, että täytyy mennä syömään. Olimme juuri lähtemässä, mutta aloimme kuulemaan ihankuin joku olisi juossut portaikossa.
Menimme nopeasti katsomaan oliko siellä joku, mutta siellä ei näkynyt mitään! Olimme siis aivan kaksin koko näkötornissa, vai olimmeko?
Meitä alkoi pelottaa todella paljon. Lähdimme valumaan portaita hitaasti alaspäin. Tuntui kuin joku olisi seurannut meitä. Yhtäkkiä yläpuoleltamme kuului ääni, joka kuulosti kauniilta nuoren naisen laululta. Lähdimme juoksemaan portaita alas, koska meitä pelotti niin paljon. Ryntäsimme ovesta ulos kiljuen.
Kun katsoimme ulkoa näkötornin ikkunaan näimme siellä vilahtavan vaalean hahmon.En tiedä, olisiko se voinut olla jonkinlainen kummitus tai jokin sellainen, mutta ihminen se ei ollut.