
Hämeenkyrö
Tapahtuma-aika
1990
Aaveen muoto
Tunnistettu henki
Kertojana toimi
Carl Palomäki
Ajelin pyörällä syksyllä 1990 Ikaalisten ja Hämeenkyrön pienlentokentän välisellä metsätiellä. Täysikuu mollotti ja oli syyskuun loppua sekä tosi pimeä muuten,paitsi kuunvalo. Olin eksynyt,kun en tuntenut oikein hyvin reittiä eräälle sukulaiselle.
Kun ajoin pyörällä niin vastaan tuli pimeässä nainen. Luulin ensin että siinä on jokin eläin hirvi tms. Se vain käveli tien laitaa. Aika lähellä minua, joku 7m päässä huomasin ettei naisella ole varjoa ollenkaan. En jäänyt asiaa sen enempää ihmettelemään vaan jatkoin matkaani. Asia jäi minua vaivaamaan,ja kysyin eräältä sukulaiselta,tietääkö hän tämmöisestä naisesta mitään.
Sanoi että nainen oli tehnyt itsemurhan 1900-luvun alussa erään tragedian,mahdollisesti päättyneen rakkauden takia,ja sielu vaeltaa rauhattomana yhä. Tästä on muutkin vanhemmat ihmiset kertoneet tarinoita kuuleman mukaan. Moni ei ole silti naista nähnyt. Minä näin,ja suhtaudun näihin juttuihin ihan eri tavalla kuin nk.kummitustarinoihin. Nämä ovat nimittäin tosia.
4 vastausta aiheeseen Nainen mustissaan..