Vuonna 2011 isäni äiti kuoli kotitaloonsa. Yritimme myydä sitä, mutta emme kuitenkaan onnistuneet, joten muutimme siihen itse kesällä 2012. Muutama viikko muuttomme jälkeen siskoni tuli huoneeseeni naureskelemaan hauskoille asioille joita meille oli tapahtunut vuosien saatossa.
Myöhemmin menimme siskoni huoneeseen etsimään tämän päiväkirjaa kunnes huomasimme jotain outoa hänen pöydässään. N. 16,5 cm korkea kolikoita täynnä oleva posliininen säästöpossu oli siirtynyt pöydän oikealta laidalta vasemmalle laidalle. Pelästyimme totaalisesti, sillä emme olleet kuulleet mitään vaikka tuo possu olikin todella painava.
Tahpahtumat jatkuivat muutamaa viikkoa myöhemmin, kun olin isäni kanssa olohuoneessa katselemassa telkkaria. Kävin keittiössä ja tulin takaisin olohuoneeseen alakerran oven ohi sulkien sen kiinni asti, niin että siitä kuului naksahdus (se ovi ottaa karmeistaan kiinni joten se pitää avata voimalla jos se on kokonaan kiinni, muuten se aukeaisi itsestään). Huomasin käännyttyäni että ovi oli auennut vaikka juuri olin pistänyt sen kiinni. Enkä kuullut edes että joku olisi avannut sen (se pitää suunnilleen samanlaisen naksahduksen kuin kiinni pistäessä ja narisee auki asti avatessa).
Kysyin kauhuissani isältäni, että kuka oli avannut tuon oven. Hän ei vastannut.
Vasta kuukausia sen jälkeen sain kuulla että isäni isä oli ampunut itsensä tuohon samaiseen taloon ja vieläpä samaiseen huoneeseen jonne mummuni oli kuollut puoli vuotta aikaisemmin ennen muuttoamme, ja se huone toimii vanhempieni makuuhuoneena…