• Mummelin vierailuja

    Tapahtumapaikka
    Vammala

    Tapahtuma-aika
    2013

    Aaveen muoto
    Tunnistettu henki

    Kertojana toimi
    Azorina

    Nämä pari tapahtumaa olivat sen jälkeen, kun mummini kuoli kesällä syöpään.

    Olin yksin asuntola huoneessani illalla harjaamassa hiuksiani, en miettinyt silloin mitään katselin vain itseäni peilistä. Yllättäen säikähdin älyttömän paljon, sillä näin mummini seisovan suoraan takanani parin metrin päästä minusta. Mitään ei tapahtunut, mummini vain katsoi minua, kääntyessäni ympäri en nähnyt häntä enään. Huoneeni ovi oli kiinni tapahtuma hetkellä ja ikkunassa oli verhot edessä. Kukaan ei ole siis voinut tulla huoneeseen tai ikkunan taakse huomaamattani.

    Tämä tapaus sattui ehkä noin vuosi myöhemmin, olin tuutor koulutuksessa koulusta. Siinä mökissä missä minä ja muut tuutorit majoittuivat päädyin yöpymään isossa kolmen hengen huoneessa yksin. Huoneessa oli vain yksi ikkuna ja siinä ei ollut verhoja. Valitsin nukkuma paikakseni seinän puoleisimman sängyn, illalla nukkumaan mennessäni jouduin etsimään tieni sänkyyn kännykän valon avulla, huoneessa ei nähnyt yhtään mitään. Sänkyyn päästyäni ainoa asia jota näin oli ikkunasta näkyvä tumman sininen yö taivas. Mutta yllättäen näin aivan pääni vieressä valkoisen käden joka laskeutui hellästi ylleni, en silloin uskaltanut ajatella asiaa sen enämpää vaan vedin peiton pääni ylitse. Koko yön nukuin hyvin ja sikeästi.

    Olen myöhemmin tullut siihen tulokseen, että kyseessä oli mummini.


    Jaa facebookissa
    Tarina löytyy arkistosta Lännen aavetarinat avainsanoilla 2010, 2010-luku, 2013, Tunnistettu henki, Vammala.


  • Yksi vastaus aiheeseen Mummelin vierailuja

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

     
    © 2004 Henkientalo.com - Kaikki oikeudet pidätetä :)

    Facebook - Twitter - Sivukartta - Sisällön kopioiminen - Mediakortti

    Tämä verkkosivu on osa mediatomaatti mediataloa