Istuin kaverini Susan (nimi muutettu) kanssa mökilläni. Mökki on keskellä metsää, mutta siinä on järvi lähellä. Lähin naapuri asuu kilometrin päässä meistä. No yksityiskohdat riittää nyt.
Susalla ja minulla oli tylsää, eikä televisiosta tullut mitään. Kello oli 11 illalla. Katsoimme kauhuleffaa läppäriltä. Rest stoppia. Elokuvan jälkeen, oli aika pelokas olo. Laitoimme pitsan uuniin, ja katsoimme sub chattia. Emme tiedä miksi katsoimme niin tylsää ohjelmaa melkein tunti. Sitten tajusin, että pitsa oli ollut uunissa jo tunnin. Juoksin keittiöön ja katsoin uuniin. Pitsa ei ollut enää uunissa. Se oli paistettu uunissa valmiiksi ja uuni oli sammutettu.
Pyysin Susan huoneeseen. Katsoimme pitsaa ja uunia. Emme kummatkaan olleet ottaneet pitsaa pois uunista, ja nyt se oli pöydällä paistettuna ja uuni sammutettuna. Kummallakaan ei ollut nälkä, joten menimme vain nukkumaan.
Yöllä heräsimme outoihin kolahduksiin keittiössä. Kysyin Susalta, että oliko susa kuullut ne, ja oli hän ne kuullut. Otimme taskulampun pöydältä ja kävelimme keittiöön. Siellä ei näkynyt mitään, joten palasimme olohuoneeseen, jossa nukuimme. Valvoin ja pyöriskelin sängyssä ja ihmettelin tänään tapahtuneita asioita.
Aamulla klo 4, joku tuli koputtamaan oveen. Avasin oven, eikä ulkona ollut ketään. Unohdin mainita, että meillä oli koira, mutta tähän asti se ei ollut muuta, kui nukkunut. Nyt se nousi sängyltä ja alkoi haukkua keittiötä päin. Olimme susan kanssa sen verran järkyttyneitä, joten soitimme äidille, että tulisi heti hakemaan meidät.
Emme ikinä saaneet selville, kuka tai mikä ne äänet ja asiat teki, mutta enää emme ole sinne mökille menneet, ilman isompaa kaveri porukkaa.
Yksi vastaus aiheeseen Mökin henki