• Maria

    Tapahtumapaikka
    Keitele

    Tapahtuma-aika
    1900

    Aaveen muoto
    Kirottu esine

    Kertojana toimi
    Tuntematon henkilö

    Kauan sitten eräs koru nimeltä Maria löydettiin keiteleen vanhimmasta talosta. Talossa oli vuosia sitten asunut pariskunta joka oli riidoissa. Riitojen päätteeksi oli mies tappanut naisen ja haudannut tämän kellariin.

    Naisella oli ollut hyvin kaunis ja arvokas koru minkä mies aikoi pitää omanaan. Muutama päivä myöhemmin mies kuoli ja korun sai miehen hyvä ystävä. Muutama päivä miehen kuolemasta, kun ystävä oli saanut korun, hän alkoi sairastella ja niinpä hän kuoli muutaman viikon aikana.

    Koru alkoi kulkea hänen suvussaan ja jokainen jolla koru on ollut on kuollut salaperäisesti, mutta monta vuotta naisen kuolemasta, sai korun tyttö joka ei kuollutkaan, vaan eli tavallista pidemmän elämän.

    Lopulta naisen kuoltua, löytyi miehen tappaman naisen luuranko kellarista ja luurangolla oli Mariakoru kaulassaan. Tutkimusten mukaan nainen, joka ei kuollut koruun, olikin aave joka ei saanut rauhaa miehen anastamasta korusta, vaan hankki sen takaisin.

    Sen jälkeen Mariakorusta ei olla nähty jälkeäkään.


    Jaa facebookissa
    Tarina löytyy arkistosta Lännen aavetarinat avainsanoilla 1900, 1900-luku, Keitele, Kirottu esine.


  • 4 vastausta aiheeseen Maria

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

     
    © 2004 Henkientalo.com - Kaikki oikeudet pidätetä :)

    Facebook - Twitter - Sivukartta - Sisällön kopioiminen - Mediakortti

    Tämä verkkosivu on osa mediatomaatti mediataloa