• Kummitus juna

    Tapahtumapaikka
    Luumäki

    Tapahtuma-aika
    2012

    Aaveen muoto
    Selittämättömät äänet

    Kertojana toimi
    Tuntematon henkilö

    Oli mukavan viileä kesäilta, tai oikeastaan yö. Olin valvonut lukemalla hyviä kirjoja ja katselemalla ulos ikkunasta. Talomme vieressä on ikivanha juna-asema josta ei lähde matkustajajunia. Aseman vastapäätä vain lastataan junia.

    Mutta tosiaan, laitoin radion pois päältä ja tuijotin ulos hetken. Olin väsynyt ja laitoin silmät kiinni, mutta säpsähdin kun juna-asemalta kuului todella, siis TODELLA kova junan tuuuuuut ääni. Sama ääni toistui noin kymmenen sekunnin välein, yhteensä noin 2 min. Kurkistelin ulos ikkunasta asemalle ja lastaus paikalle. Siellä ei ollut ainuttakaan junaa.

    Heti sen jälkeen kun äänet loppuivat, alkoi kuulua kilinää, ikäänkuin kelloja. Ei edelleenkään tapahtunut mitään, mikään ei liikkunut. Sitten alkoi kuulua askeleen ääniä, ihan kuin suuri väkijoukko olisi tallustellut talomme edestä, tosin en nähnyt edelleenkään mitään. Sitten kuului taas, tuut äänet ja kellot, ja sitten pientä tsukutusta. Aivan kuin juna olisi lähtenyt.

    Sitten tuli hiljaista. Todella hiljaista. En liikkunut 5 minuuttiin. Sitten uskalsin varovasti hiipiä olohuoneen sohvalle nukkumaan. Sinä yönä näin unta tapahtumasta. Kuulin samat äänet, ja sen lisäksi näin tapahtuman. Oli iso väkijoukko, joka kulki juna asemaa kohti. Samaan aikaan asemalle saapui juna.

    Viikkoa myöhemmin kuulin taas tuut ääniä, ja kelloja. Ja sitten todella ison rysäyksen!!!! Saatoin kuulla pientä hätääntymistäkin, ja juoksuaskeleita. Ja sitten tuli taas hiljaista. Yöllä unessani näin kun melko vanhanaikainen matkustajaveturi oli tulossa, ja tosi lähellä asemaa se suistui raiteilta ja kaatui kumoon aseman viereen! Kuulin saman rysäyksen, ja hätääntyneisyyttä, se oli todella pelottavaa.

    Seuraavana päivänä isoäitini kertoi minulle, että kun oli peni, (n. 8v) hänen setänsä oli kuollut juna onnettomuudessa juuri tuolla samalla asemalla. Olin sisäisesti järkyttynyt, mutta en näyttänyt sitä ulos päin.

    Ja joskus voin sivusilmällä nähdä sen junan siellä asemalla, kaatuneena kumoon.


    Jaa facebookissa
    Tarina löytyy arkistosta Lännen aavetarinat avainsanoilla 2010, 2010-luku, 2012, Luumäki, Selittämättömät äänet.


  • Yksi vastaus aiheeseen Kummitus juna

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

     
    © 2004 Henkientalo.com - Kaikki oikeudet pidätetä :)

    Facebook - Twitter - Sivukartta - Sisällön kopioiminen - Mediakortti

    Tämä verkkosivu on osa mediatomaatti mediataloa