Mummoni pelasi tässä talossa, jossa asun spiritismiä 9 sisarensa kanssa. Saivat laudan toimimaan ja osa kysyi kuolinpäiväänsä. Ne osuivat kohdalleen ja nyt on mummu ja nuorin sisarista vielä elossa.
Teininä olin hyvin kokeilunhaluinen nuori joten päätin pelata tällä samalla vintillä Spiritismiä. Näin punahiuksisen naisen, jolla oli pitkä valkoinen kaapu yllään. Naisen kasvot oli kuin… Itse helvetti. Pelästyin pirusti. Parin kuukauden jälkeen olin yksin kotona ja päätin että otan kuvia vintiltä. Tepastelin kamerani kanssa vintille ja päräytin pari kuvaa. Ei siinä mitään.
Kun otin kuvaa käytävältä en katsonut kuvaa ja käännyin ottamaan päähuoneesta kuvia, räpäytin salamalla ja samantien alkoi joululaulu soimaan sieltä huoneesta. Meillä ei ole ikinä ollut laitetta mikä soittaa joululauluja ja miksi se samalla hetkellä olisi alkanut soimaan kun otin kuvan? Jäädyin, kuuntelin musiikin loppuun ja juoksin rappuset alas. Menin kannettavalleni ja laitoin kuvat koneelle ja silmäni pyöristyivät.
Kuvassa oli miehen kasvot, koiran kummitus sekä aave istumassa laatikossa.
Näytin koko perheelle tämän kuvan ja kerroin tästä musiikin soitosta. Äiti kertoi, että mummon sisko oli minulle aina pienenä lapsena soittanut joululauluja, sillä rakastin Joulua. Koira näytti minun koiralta joka ammuttiin ja kasvot seinässä oli entisen työmiehen, joka kuoli farmillamme.
Katsoin muita kuvia, muissa ei ollut mitään erikoista, paitsi käytävän kuvassa. Siinä oli todella iso Energia pallo. Siitä lähtien talossani on kummitellut. Tavaroita heitellään ja telkkarit avautuvat itse. Kävin ennustajalla ja hän kertoi, että spiritismi on avannut oven minun elämääni, että näen paranormaaleja asioita enemmän kuin toiset.
Kun muutin pois talosta pari vuotta sitten, henget ovat käyneet todella aggressiiviseksi. Ne jopa hyökkäävät itse kimppuun. Nyt talo on myynnissä. Ihmiset käy katsomassa, mutta jostain kumman syystä taloa ei ole saatu myytyä.
3 vastausta aiheeseen Kummitukset kartanolla