Ollessani viidentoista vanha, perheeni muutti 50-luvun omatkotitaloon maalle. Talo oli remontoitu ja siistissä kunnossa. Muutaman kuukauden kuluttua talossa alkoi toisinaan kuulua kummia ääniä, askelia portaissa, oven avautumista. En itse niihin juuri alkuun kiinnittänyt huomiota, kunnes eräänä iltana kuulin selvästi jonkun (oletin sen olevan isäni) nousevan portaita pitkin ylös ja menevän makuuhuonettani vastapäätä olevaan huoneeseen (isän työhuone). Minulla oli asiaa isälle ja kysyin: ”Isä?” En saanut vastausta. Kun avasin työhuoneen oven, huone oli pimeä, eikä siellä ollut ketään, vaikka olin täysin selvästi äsken kuullut jonkun menevän siihen huoneeseen.
Myös vanhempani kertoivat myös kuulleensa askelia portaikosta, olivat olettaneet minun käyvän yöllä vessassa. (en käy öisin vessassa) Isä oli jopa kerran komentanut, että älä kolaa siellä, mene nukkumaan.
Muutaman kerran askeleet loppuivat huoneeni oven taakse ja tuli hiljaista, ihan kuin joku olisi vaan jäänyt siihen odottamaan ja seisoskelemaan. Itse ihmettelin, että kuka siellä nyt on ja mitä asiaa ja kun menin katsomaan, ei siellä ole ketään.
Kerran ääniä kuului myös vieraiden kuullen: naapurin rouva, serkkuni, äiti ja minä olimme keittiössä vaihtamassa kuulumisia, kun äkkiä olohuoneesta alkoi kuulua hirveä pölötys, mutta sanoista ei saanut mitään selvää.
Katsoimme toisiamme h-moilasina ja joku kysyi, että onko teillä telkkari päällä? Kun lähdin olohuoneeseen katsomaan, mikä telkkaria vaivaa, ääni loppui siihen paikkaan. Tv ei ollut päällä, eikä laite ollut edes lämmin. Eikä olohuoneessa ollut ketään. Ja ääni ei taatusti kuulunut ulkoa.
Naapuri tiesi kertoa, että taloamme rakennettaessa oli kuulunut samanmoisia kummia ääniä, niin kuin joku keskustelisi jonkun kanssa, mutta sanoista ei saa selvää, kävelisi tiellä yms.
En ollut mielelläni yksin kotona, mutta kerran kesällä jäin ottamaan pihalle aurinkoa, kun vanhemmat lähtivät kauppaan. Siinä rennosti käristin nahkaa, kun äkkiä muutaman metrin päästä, vanhempieni makuuhuoneesta kuului hirveä jymäys, oikein ikkuna helisi. Ihmettelin, että tipahtiko jotain vai mitä tapahtui ja menin sisälle katsomaan. Kiersin koko talon ja kaikki oli paikallaan, mikään ei ollut tippunut tai rikki. Poistuin pihalle vähin äänin ja en mennyt enää sisään ennen vanhempani tulivat kotiin.
Äänet tuntuivat olevan aktiivisimmillaan silloin kuin asuin vielä kotona, mutta kun muutin pois niitä kuului enää harvemmin. Mm. portaikossa tömistelyä ja ovissa kulkemista.
Oikeastaan karmivin muistoni tuosta talosta oli, kun olin tullut viikonlopuksi kotiin käymään ja äiti ei jaksanut lämmittää yläkertaa. (Talviaikaa) Hän pyysi minua nukkumaan alakerran olohuoneessa, kun se oli jo valmiiksi lämmin.
Yöllä heräsin tunteeseen, etten ole siellä yksin. Joku/jokin raapi muutaman kerran seinää. (Talon lähellä ei ole puita, joiden oksat olisivat voineet osua seinään) Jotenkin tunsin, että sohvan vieressä seisoi joku, mutta en uskaltanut kääntyä katsomaan, yritin leikkiä nukkuvaa ja toivoin, että se mikä lie onkin häipyy tiehensä. Mutta ei, tunsin jääkylmän henkäyksen poskellani, kuin se olisi kumartunut katsomaan minua. Se mikälie hönki siinä jonkin aikaa minua päin, pyöri sohvan vierellä ja päädyssä. Tapaus ei varmaan kestänyt kuin muutamia minuutteja, mutta ne tuntuivat silloin tunneilta.
En millään pysty selittämään tuota kylmää hengityksen omaista ilmavirtaa keskellä yötä. Uunin pellit olivat kiinni, ikkunat ja ovet kiinni, ulkona oli tyyni pakkasyö.
Vaikka siinä talossa oli omat henkensä, niin pääsääntöisesti siitä jäi hyviä muistoja. Vanhempani elivät siellä tyytyväisenä monta vuotta.
Yksi vastaus aiheeseen Kummia ääniä Alhonkulmalla