Olin kaverillani yökylässä. Olimme aivan kahdestaan ! Vanhemmat olivat ulkomailla, ja jättivat meidät kahdestaan koska olimme jo melkein 17-vuotiaita ja olimme olleet jo ennenkin kahdestaan. Olimme juuri menossa nukkumaan n. klo 23.30.
Kun sammutimme ihan kaikki valot, n. 15 min sen jälkeen huoneemme valot menivät päälle ja olimme vähintään 5 metrin päässä valokatkaisijasta. Säikähdimme todella paljon. Yhtäkkiä valot sammuivat. Rapussa alkoi kuulua askelia ( kaverini asuu kerrostalossa) askeleet pysähtyivät kaverini asunnon oven eteen.
Kaverini ei uskaltanut mennä katsomaan mitä tapahtui vaan piiloutui peiton alle. Minä kurkistin ovesta mutta en nähnyt mitään. Kello oli n. 00.05. Olimme jo melkein nukahtaneet, mutta yhtäkkiä kuulosti siltä kuin keittiössä olisi kuulunut liikettä. Kumpikaan ei uskaltanut mennä katsomaan. Nukahdimme noin tunnin päästä. Aamulla kun menimme katsomaan keittiötä, lattialla oli rikkoutunut maljakko. Vielä illalla maljakko oli ollut keskellä pöytää, joten se ei ollut voinut pudota itsekseen. Ihmettelimme mikä tämän sai oikein aikaan.
Ihmetyttää nytkin kun kirjotan tätä. Voisiko joku kommenteissa selittää tämän jos tämä julkaistaan?
Yksi vastaus aiheeseen Karmea yö