Tämä tapahtui yli 30 vuotta sitten, ollessani noin 7-8-vuotias. Olimme muuttaneet omakotitalosta kerrostaloon ja olin vaihtanut kesken luokan uuteen kouluun. Minulle ei järjestynyt iltäpäivähoitoa, joten olin yksin kotona koulun jälkeen. Mikäs siinä, talo oli täynnä kavereita ja tekemistä riitti.
Löysimme vanhoja tuuletuskanavia salakäytäväksi ja muutenkin 50-luvulla rakennettu talo sokkeloineen tarjosi mielenkiintoisia tutkimuskohteita. Eräs asia joka herätti uteliaisuuteni oli vintille erääseen komeroon hylätyt vanhat lelut. Koitin kysellä asiasta, mutta kukaan ei tiennyt mitään.
Asuntomme oli iso ja huoneita oli paljon. Jossain vaiheessa yksinolo alkoi tuntua minusta ahdistavalta. Koko ajan oli tunne että joku seuraa tai katselee, ovet aukenivat itsestään ja tavaroita katosi. Kerran leikkiessäni lastenhuoneessa pikkuveljeni leikkiauto rullasi huoneen poikki itsestään.
Kammottavin paikka oli kylpyhuone! Suorastaan vältin käymästä siellä ollessani yksin. Syynä oli kylpyamme, josta kuulin ääniä. Lasten ääniä tarkemmin sanoen..Outoa kuiskailua ja kolinaa. Kerran kylpyverho liukui selvästi edestakaisin.
Vanhempani pitivät näitä juttuja mielikuvituksen tuotteena, mutta muistan erään kerran, kun olimme jo muuttamassa pois ja puhuin vessan kummituksesta. Molemmat vanhempani menivät hiljaisiksi ja muuttivat puheenaihetta.
Kammottavin kokemus näin jälkeenpäin oli, kun makasin kotona kuumeisena eräänä marraskuun hämäränä iltapäivänä. Makoilin sohvalla kirja kädessäni kun kuulin eteisestä jotakin. Raotin silmiäni ja näin kaapin takaa liukuvan esiin ikäisen pojan… Poika oli kalpea, mustat varjot silmien alla. Vaatteita en muista mutta kasvot ovat painuneet mieleeni. En pelästynyt silloin, jäi vain tosi outo olo. Poika liukui olohuoneen poikki ja katosi työhuoneen ovella.
Ajattelin kaiken olleen unta tai johtuneen kuumeesta… Muutimme pois muutaman vuoden kuluttua tuon pojan ilmestymisestä. Kaikenlaista pientä outoa sattui jatkuvasti, mutta enää en poikaa nähnyt.
Kun asuimme jo uudessa talossamma sain kuulla äidiltäni tarinan, jonka eräs vanha hänen työpaikallaan työskentelevä nainen oli kertonut. Nainen oli kysynyt äidiltäni, onko asunnossamme koskaa sattunut mitään outoa ja äitini ihmeteltyä kertonut että 60-luvulla oli asunnossamme tapahtunut murha! Äiti oli hukuttanut pienen poikansa kylpyammeeseen ja tappanut sitten itsensä… Perheen isä oli tullut töistä ja löytänyt molemmat kuolleena.
Onneksi sain tietää tämän tarinan vasta muutettuamme. Olen usein miettinyt olenko kuvitellut kaiken jälkeenpäin mutta uskon kuitenkin muistikuviini. Olen tämän jälkeenkin kokenut melkoisesti, mutt tämä on se juttu joka vakuutti minut siitä, että jotain yliluonnollista on olemassa
Yksi vastaus aiheeseen Kalpea poika