Tämä tapahtui eräänä talvi-iltana ollessani 16-vuotias. Asuin perheeni kanssa ihan normaalissa 1970-luvulla rakennetussa rivitalossa, jossa ei yleensä tapahtunut mitään kummaa. Olin yksin kotona, seuranani oli vain koirani Ronja, joka oli ainoa lemmikkimme.
Luin kaikessa rauhassa huoneessani kirjaa sängyllä makoillen, kun tunsin ja kuulin liikettä sängyn alla. Hermostuin välittömästi, koska luulin että Ronja olisi taas hiipinyt sänkyni alle. Ronjalla ei ollut lupa mennä sinne, koska en pitänyt siitä että sänkyni alla oli mitään ja koska Ronja oli melko tuhdissa kunnossa, eikä päässyt omin avuin pois sieltä.
Jonkin verran tuohtuneena koirani änkeämisestä sängyn alle sanoin käskevästi: ”Ronja, pois sängyn alta!” ja odottelin hetken. Sängyn pohjassa tuntui pieni tömähdys, aivan kuin koira olisi yrittänyt nousta jaloilleen sängyn alla, mutta sitä ei kuulunut pois sieltä. Toistin käskyn ja tällä kertaa taputin patjan reunaa tehostaakseni käskyä. Nyt kuului vain pientä liikettä, mutta koira ei vaan suostunut tulemaan pois. Nyt jo kiukustuneena sanoin: ”Ronja, pois sieltä sängyn alta kun olisit jo!”
Tällä kertaa Ronja kipittikin luokseni, -mutta ei sängyn alta, vaan eteisestä, joka oli sänkyni vastakkaisella seinällä. Ihan väärässä suunnassa siis! Katsoin siinä sitten Ronjaa hetken aikaa oikein tajuamatta mitä oli meneillään, kun sängyn alla tuntui taas jokin tömähdys. Olin hetken aikaa säikähdyksestä jäykkä, mutta kuitenkin päätin vilakista sängyn alle, koska olin ihan varma että siellä oli jotain. Nostin helmalakanaa varovasti ja vilkaisin sängyn alustaa, mutta siellä ei ollut mitään muuta kuin pölyä ja koirankarvoja.
Pomppasin pois sängystä varmaan alle sekunnin murto-osan ja syösyin huoneestani ulos. Vedin takin niskaani, kengät jalkaan ja kytkin Ronjan talutushihnaan ja painuin ulos niin nopeasti kuin vain pystyin, enkä mennyt takaisin kotiin ennenkuin veljeni tuli takaisin kotiin tyttöystävänsä luota.