Olin tuolloin kuusivuotias, ja isoisäni, joka on yhä elossa, tuli vierailulle luoksemme Poriin. Isoäitini ei syystä tai toisesta lähtenyt mukaan, vaan jäi kotiinsa Leppävirralle.
Kun isoisä, joka oli siihen aikaan íältään hieman alle seitsemänkymmentä, astui ovesta sisään, hän vei matkalaukkunsa vierashuoneeseen, ja sen jälkeen tuli olohuoneeseen juttelemaan isäni kanssa. Ei kulunut kauaa, kun vanha, jostakin 30-luvulta peräisin oleva seinäkello, joka oli kuulunut isoisoisälle, alkoi lyödä tasatunteja.
En tiedä, mitä seinäkello sillä hetkellä näytti, mutta se oli kuitenkin ollut pysähdyksissä vuosikaudet, sillä kukaan ei jaksanut kuunnella tunnin välein sen hermostuttavaa kuminaa, mutta sillä hetkellä se yhtäkkiä käynnistyi, ja alkoi soida. Se oli tietenkin hieman outoa, ja kaikki ihmettelivät sitä. Kellon annettiin käydä vähän aikaa, kunnes se pysähtyi aivan itsestään.
Toinen omituinen juttu, joka kävi samana päivänä, liittyi isoisoisäni, eli kyseisen isoisän isän, ja hänen vaimonsa vanhaan, mustavalkeaan valokuvaan. Se riippuu seinällä kehystettynä vanhan seinäkellon vieressä. Se on otettu joskus 30- tai 40-luvulla, ja isoisoisä ja hänen vaimonsa ovat siinä vierekkäin pukeutuneina hienoiksi, ja katsovat suoraan kameraan. Valokuva kehyksineen on melko suuri.
Kun isoisä tuli myöhemmin samana päivänä olohuoneeseen, valokuva oli ihmeellisesti vinossa. Äitini suoristi sen, mutta ei kulunut aikaakaan, kun se oli uudestaan vinossa.
Tässä vaiheessa ruvettiin avoimesti puhumaan, että isoisoisän henki, joka oli valokuvassa tai kellossa, oli antanut viestejä olemassaolostaan pojalleen.
Isoisoisä oli kuollut vuonna -78, ja isoisä oli ilmeisesti antanut vanhan seinäkellon ja valokuvan, jotka olivat isoisoisän jäämistoä, isälleni. Hän oli laittanut ne riippumaan seinälle, ja ne olivat riippuneet siinä vuosikaudet. Isoisoisän henki ei ollut antanut mitään merkkejä meille läsnäolostaan, mutta poikansa ollessa läheisyydessä niitä oli tullut.
Tuon tapauksen jälkeen seinäkello ei ole käynnistynyt itsekseen, eikä valokuva ole mennyt itsestään vinoon. Isoisä, joka nyt on yli seitsemänkymmenenviiden, on hyvin huonossa kunnossa, eikä enää pysty matkustamaan neljääsataa kilometrinä tänne Poriin.
Ilmeisesti hänen isänsä oli halunnut tervehtiä viimeisen kerran poikaansa, sillä oli tiennyt tämän menevän niin huonoon kuntoon, ettei toista mahdollisuutta enää tulisi.
