• Huokailua ja huutamista

    Tapahtumapaikka
    Lohja

    Tapahtuma-aika
    2012

    Aaveen muoto
    Selittämättömät äänet

    Kertojana toimi
    BlingerBlingerer

    Eräänä aamuna heräsin normaalisti poikaystäväni kanssa ja lähdin siitä sitten itse suihkuun, mutta poikaystäväni jäi vielä hetkeksi nukkumaan. Tultuani suihkusta, hän istui jähmettyneenä sängylläni. Hän kertoi, että noin 5 minuuttia lähtöni jälkeen, hänen alkaessaan uudestaan nukkumaan oli kuulunut hänen selkänsä takaa vihainen huokaisu. Tietenkin hän oli pelästynyt ja kääntynyt äkkiä katsomaan, mutta ketään ei näkynyt. Ovikin oli kiinni. Ovi vielä on semmonen, että kun sen laittaa kiinni, siitä kuuluu aina ääni, vaikka kuinka hiljaa yrittäisikin olla. Joten ilkikurinen pikkuveljenikään ei voinut olla asialla. Sanoin hänen vain kuvitelleen ja olleen väsynyt.

    Illalla alkaessani nukkumaan kuuntelin hetken aikaa musiikkia korvanapeistani. Biisissä laulettiin seuraavat sanat ”You make me feel so alive” pariin kertaan. Kuitenkin havahduin siihen, kun ne tulivatkin monta kertaa useammin. Laitoin biisin paussille ja olin juuri laittamassa sen päälle uudestaan, kun joku huusi todella miehekkäällä ja pelottavalla äänellä vieressäni ”You make me feel so alive”. Tässä vaiheessa poikaystäväni ei siis enää ollut meillä.


    Jaa facebookissa
    Tarina löytyy arkistosta Lännen aavetarinat avainsanoilla 2010, 2010-luku, 2012, lohja, Selittämättömät äänet.


  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

     
    © 2004 Henkientalo.com - Kaikki oikeudet pidätetä :)

    Facebook - Twitter - Sivukartta - Sisällön kopioiminen - Mediakortti

    Tämä verkkosivu on osa mediatomaatti mediataloa