Olen töissä eräässä jyväskyläisessä harrastajateatterissa, jossa tarinan mukaan kummittelee ja moni, minäkin, on kokenut siellä kaikenlaista. Aluksi oudot taphtumat pelottivat, mutta nyt olen jo tottunut niihin. Seuraavassa kokemiani asioita ja outoja ilmiöitä.
Heti töihin tullessani tunsin oloni hyvin ahdistuneeksi, kun kuljin yksin teatterin pimeillä käytävillä. Kuulin ääniä ja tunsin, että joku tai jokin oli kanssani, vaikka olinkin yksin! Pelko ja ahdistus vain kasvoi ja laitoin valot päälle. Varsinkin eräs pitkä käytävä oli hyvin ahdistava ja halusin sieltä äkkiä pois. Ihan kuin tumma hahmo olisi seurannut minua.
Paikan kummitukset/henget käyttävät myös paljon teatterimme etuovia. Melkein joka päivä tulee tunne, että joku tulee ovesta sisään ja kuulen jopa oven avautumisen äänen, mutta ovesta ei tulekaan kukaan. Myös työkaverini oli todistamassa tätä ilmiötä, kun olimme kahdestaan aulassa ja ovi piti taas ääntä. Ehkä kyseessä on etiäinen?
Mummoni oli kerran käymässä ko. teatterilla ja kuulin käytävästä pienen tytön äänen, vaikkei koko talossa ollut yhtään lasta. Ääni oli selvästi pikkutyttö, joka lauloi pimeässä. Mummoni ei tätä kuullut, mutta itse kuulin. Lisäksi käytävillä ja pukuvarastossa näkyy tummia hahmoja, ja paikat ovat pimeinä jotekin ahdistavia. Myös työkaverini on nähnyt pukuvarastossa monesti nurkassa seisovan hahmon, joka näkyy tietyssä nurkassa, kun nurkan ohi kävelee. Teatterissamme siis selvästi kummittelee, mutta kuka ja miksi?