• häiriköitsijä

    Tapahtumapaikka
    Espoo

    Tapahtuma-aika
    2009

    Aaveen muoto
    Ilmestykset

    Kertojana toimi
    Tuntematon henkilö

    Olin 12 vuotta kun alkoi kotini lähellä tapahtua outoja asioita. En uskonut ennen yliluonnolliseen vaan keksin kaikelle oudolle aina jonkun järkevän selityksen,mutta näiden tapauksien jälkeen on kai pakko uskoa.

    Asuin tuolloin keltaisessa omakotitalossa joka oli aika nuori talo. Silti nuorissakin taloissa saarta kummitella.

    Oli talvi ja kaverini oli meillä yökylässä kun kuulimme illalla outoa ääntä. Se kuulosti siltä kuin joku olisi raapinut talomme seinää,mutta kun menimme katsomaan siellä ei ollut lumessa yhtään jalanjälkiä. Menimme sisälle ja myöhemmin illalla joku koputti ikkunaan.

    Kun avasimme verhot siellä ei ollut ketään,vain pimeä metsä. Kun sitten aamulla saatoin kaveriani kotiinsa ja palasin takaisin,satuin vilkaisemaan ikkunani alle ja näin siellä jalanjäljet.

    Outoa oli vain se,että siellä ei ollut kuin yhdet jalanjäljet jotka olivat ikkunani alla. Ihan kuin jälkien omistaja olisi lentänyt pois jättämättä muita jälkiä.

    Samana talvena näin metsässä usein hahmon,joka tuijotti minua erään kuusen takaa ja lähti juoksemaan kadoten jäljettömiin. Mutta ikinä ei ollut jälkiä. Lisäksi ikkunapeltini naksahtelee ja välillä kun kuljin metsätietä kouluun tuntuu kuin joku hengittäisi niskaan.

    Minulle tapahtuu vieläkin näitä asioita aina kun tulen siihen taloon käymään.


    Jaa facebookissa
    Tarina löytyy arkistosta Lännen aavetarinat avainsanoilla 2000, 2000-luku, 2009, Espoo, ilmestys, Tonttu.


  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

     
    © 2004 Henkientalo.com - Kaikki oikeudet pidätetä :)

    Facebook - Twitter - Sivukartta - Sisällön kopioiminen - Mediakortti