
Harjavalta
Tapahtuma-aika
2016
Aaveen muoto
Tunnistettu henki
Kertojana toimi
Tuntematon henkilö
Tämä tapahtui ollessani 12-vuotias. Asun 90-luvun lopulla rakennetussa talossa, joka on ollut aina sukuni omistuksessa.
Eräänä iltana, kun olin suihkussa koin jotakin todella pelottavaa. Huomasin, miten tumma ihmismäinen hahmo liukui hitaasti kylppärin läpi. Pelästyin koska en ole ennen kokenut mitään sellaista.
Olen myös yöllä vessassa käydessäni kuullut keittiöstä omituisia ääniä ja laahavia askelia. Kerran onnistuin jopa yllättämään haamun en tosin onnistunut kuin näkemään vilauksen tummasta varjosta.
Olen monesti miettinyt, mahtaisiko kuolleen isoisäni hemodi asua talossa. Jos näin olisi, olisin helpottunut koska minulla on paljon hyviä muistoja hänestä. Olen monesti miettinyt. että ukki se vain tuli katsomaan, onko minulla kaikki hyvin 🙂
2 vastausta aiheeseen Hahmo kylppärissä