Olen kertonut täällä aikaisemmin mummonmökin talohengestä ja ajattelin että nyt olisi aika kertoa toisesta oudosta tapahtumasta.
Olin lukioikäisenä suuren teinirakkauteni kanssa viettämässä hiihtolomaviikonloppua vanhempieni omistamalla ”metsätilalla”. Paikalla oli siis aiemmin ollut kunnon maatila rakennuksineen, mutta kaikki oli purettu vanhaa riihtä ja navetan maitohuonetta lukuunottamatta. Lähimpään asutukseen on linnuntietä viitisen kilometriä. Vanhempani olivat ostaneet tilan pakkohuutokaupasta tapahtuma-ajankohdasta noin 15- vuotta aiemmin. Historiasta tiesimme sen verran, että paikalla oli asunut sama suku 1700-luvusta lähtien, kunnes tila oli joutunut kahden muun omistajan jäljiltä hunningolle.
Sanottakoon vielä se, että olin alusta asti kokenut paikan ilmapiirin jotenkin oudoksi… Vanhempani olivat tehneet maitohuoneesta yöpymiskelpoisen eräkämpän saunoineen ja ulkokeittiöineen, joten mikä paikalla oli ollessa. Lisäksi aivan kämpän vieressä kasvaa upea suuri tod.näk. yli 500-vuotias mänty.
Ilta sujui mukavasti grillaillessa ja saunoessa, kunnes aloin tuntea hiipivää kauhua. Yritin poikaystävälleni esittää muuta, koska en pelkää pimeää ja nautin eräilystä. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta kun olin yötä kämpällä. Tätä ennen olin sen osannut tietoisesti välttää. Nukkumaan mennessä kauhu vain lisääntyi ja lopulta minun oli annettava periksi. Erityisesti sisällä kämpässä tunsin surua ja pakokauhua. Tuntui kuin tulisijan vieressä olisi ollut jotain todella synkkää tai pahaa tai että paikalla olisi tapahtunut jotain äärimmäisen surullista. Olin täysin hysteerinen ja poikaystäväni paniikissa. Emme päässeet pois paikalta, koska isäni oli meidät sinne vienyt. Yö menikin sitten miten meni ja aikaisin aamulla soitimme noloina isäni hakemaan.
En ole koskaan ennen, enkä jälkeen tuntenut samanlaista kauhun, surun, pelon ja paniikin sekamelskaa kuin silloin. Enkä pysty asiaa järjellä selittämään. Vaikka kämpällä vietetään yhä aikaa, en silti ole tämän jälkeen yöpynyt siellä, enkä tiedä edes uskaltaisinko.