Olen asunut asunnossani hieman päälle vuoden. Poikaystäväni muutti tänne n. puolivuotta täällä asuttuani. Asunnossa on ollut aktiivista heti tänne muutettuani. Tapahtumat voimistuivat poikaystävän tänne muutettua.
Jo ensimmäisenä yönä asunnostani kuului yöllä kolahduksia, laahausta ja raahausääniä. Silloin ajattelin vain mielikuvitukseni laukkaavan, koska kyseessä oli ensiasuntoni ja minua hieman jännitti ensimmäinen yöni omassa-asunnossa erossa vanhemmistani.
Äänet alkoivat olla jo arkea minulle. Lisäksi alkoi ilmestyä aukeavat kaapinovet. Asuntoni on vanha, joten kaapinovissa on aika jämäkät ”stopperilukitukset” joten ovia pitää riuhtaista napakasti, että ne saa auki.
Ensimmäinen kunnon säikäytys asunnossani oli, kun palasin takaisin kotiin Helsingistä. Menin uupuneena makuuhuoneeseeni. Asetuin mukavasti sängylleni tietokoneen ääreen. Makuuhuoneeni ovi oli raollaan ja heilui häritsevästi. Tämä ei minua pelottanut, koska järkeilin sen ilmavirtaukseksi, vaikkei asunnossani ollut ikkunoita auki. Mutta siinä samalla huomioni kiinnittyi tarkemmin oveen. Tai pikemminkin ovenkahvaan. Kahvan kiinnityskohdasta oli ruuvaantunut pitkä ruuvi melkein kokonaan ulos. Se roikkui siinä kiinni vielä nipinapin. En keksinyt mitään loogistasyytä tapahtumalle.
Mitä enemmän poikaystäväni vietti aikaa luonani, tapahtumat voimistuivat. Paukkeet kovenivat, laahaus voimistui ja tavaroita alkoi tipahdella. Kerran juoksin huoneeseen, kun kuulin rämähdyksen. Korunukkeni oli lentänyt ikkunalaudalta maahan. Edessä olleet tavarat olivat koskemattomina paikoillaan. Aivan kuin joku olisi nostanut ja heittänyt sen lattialle.
Yhtenä yönä juttelimme sängyssä ennen nukkumaan menoa. Puheemme keskeytti pitkä huokaisu, joka tuntui kuuluvan aivan korvanjuureltani ja meni ylitsemme. Sen jälkeen kuulosti aivan, kuin joku olisi sekoittanut korttipakkaa. Niskakarvoja nostatti myös se, kun makuuhuoneeseen kuului riipivä ääni; aivan kuin joku olisi vetänyt jotain terävää pitkin ikkunaa.
Ilmestyvää lippispäätä ei tule myöskään unohtaa. Ensimmäinen kerta, kun tuntematon hahmo näyttäytyi meille oli humalanhuurteinen. Eli siitä ei ollut takeita, oliko näky totta. Tosin, kun kaksi ihmistä näki saman oli vaikeaa sivuuttaa asiaa. Kysyin poikaystävältäni aamulla, että kuka meidän mukana oli oikein tullut kotio ja missä hän nyt oli. Poikäystäväni oli juuri kysymässä minulta samaa. Kavereilta asiaa kysellessämme kaikki sanoivat, ettei kukaan ollut tullut mukanamme kotio. Muistimme kummatkin kuitenkin hahmon kotiovellamme. Silloin emme muistaneet mitään piirteitä, pelkän henkilön.
Monet ystävistämme ovat tämän jälkeen nähneet meillä ollessaan lippispäisen tuntemattoman henkilön istumassa olohuoneessamme.
Yhtenä yönä poikaystäväni heräsin painajaiseen. Olemme molemmat nähneet paljon eläviä unia ja painajaisia asunnossa. Seuraavaksi minä heräsin poikaystäväni kiljahdukseen. Olin tietenkin hädissäni, että mitä oikeikn tapahtui. Poikaystäväni kertoi nähneensä minut seisomassa makuuhuoneessa tuijottaen ovea. Mutta olin ollut kauttaaltaan harmaa.
Päätimme poikaystäväni kanssa jättää kameran yöksi kuvaamaan olohuoneeseen asunnon tapahtumia. En odottanut näkeväni mitään mullistavaa, mutta petyin pahasti, kun videolta näkyi pelkkää mustaa. Ainoa näky oli digiboksin punainenvalo. Videota selatessa pikakelauksella näkyi kuitenkin hetkellinen valon häviäminen. Aivan kuin joku olisi kävellyt sen edestä. Ja jossain kohtaa valo monistui. Vähänmatkan päähän ilmestyi toinen punainen piste.
Mutta vaikka video olikin pettymys, ääniraita oli karmiva. Tutut kolahdukset kuuluivat heti. Laahaus oli paljon karmivempaa kuulokkeet päässä. Se kuulosti aivan siltä kuin se tulisi kameraa kohti. Lisäksi kuulosti siltä kuin joku siirtelisi keittiön tuoleja. Mutta mikä tyrmistytti meidät molemmat oli puhe. Ensiksi kuulosti aivan siltä, kuin pariskunta olisi puhunut. Kuului miehen ja naisen ääni. Emme puhu unissamme. Ja puhe kuulosti kunnon keskustelulta, ei unissa puhumiselta. Naapurista äänet eivät voineet tulla, koska ainoat naapurit ovat meillä makuuhuoneessa ja eteisessä. Asumme ylimmässä kerroksessa, joten yläkerrasta puhe ei voinut tulla. Myöhemmin kuului lapsen ääntä.
Keskemmällä videota kuului selkeä kissan mau’ahdus ja tämän jälkeen pehmeätömähdys. Aivan kuin se olisi hypännyt joltain tasolta maahan. Taloomme ei saa ottaa eläimiä, eli meillä ei ole kissaa.
Naurahduksia, sanoja, demonista- ja epämääräistä sähköistä ääntä kuului myös.
Hämmentävintä tässä on se, että ääniä kuului monta. Olin varma, että asunnossa elehtilisi vain se yksi henki. Tiedä sitten.
Olen alkanut jo vakavissani miettimään asunnon puhdistamista vielä, kunnei ole tapahtunut mitään vakavempaa. Mutta pelkään, että jos se ei toimikkaan, että suututtaisin sen mikälie täällä asustaakaan kanssamme. Jos pahentaisinkin vain asioita.
5 vastausta aiheeseen Ei ainakaan liian tylsä asunto