• Demonilelu

    Tapahtumapaikka
    Jyväskylän seutu

    Tapahtuma-aika
    2010

    Aaveen muoto
    Kirottu esine

    Kertojana toimi
    Tuntematon henkilö

    Kaverini asuu isossa ja todella vanhassa talossa. Olin kerran hänen luona yötä ja olimme juuri menossa nukkumaan. Kaverini huone on seinällä jaettu osa olohuoneesta.

    Juttelimme sängyssä niitä näitä kun yhtäkkiä käytävän suunnasta alkoi kuulua outoa ääntä. Ääni muistutti lehmän ja apinan äänien sekoitukselta. Mietimme kaverini kanssa, mikä ihme se oikein on ja päätimme sitten peloissamme lähteä tarkistamaan asian.

    Seurasimme ääntä pimeää käytävää kohti ja sitten huomasimme keskellä käytävää makaavan apinalelun (sellainen, kun sen mahasta painaa, se alkaa äännellä.) Meitä pelotti mutta samalla huvitti sen outo ääni. Ja mikä kummallista, tästä apinasta ei yleensä kuulu sen tapaista ääntä. Kaverini kaappasi lelun ja heitti sen nopeasti ikkunasta ulos sateeseen.

    Kömmimme takaisin sänkyyn ja jäimme miettimään asiaa, miten se oli voinut joutua keskelle käytävää kun se ei siellä vielä illalla ollut, sillä ei ole edes leikitty pitkiin aikoihin. Yritimme alkaa nukkumaan, mutta se sama ahdistava mumina kuului vielä ulkoa, kun kaverini oli heittänyt apinan ikkunasta.

    En tiedä, oliko apinasta patterit lopussa, mutta sitä en pysty selittämään miten se joutui keskellä yötä käytävälle ja alkoi vaan yhtäkkiä äännellä.


    Jaa facebookissa
    Tarina löytyy arkistosta Lännen aavetarinat avainsanoilla 2010, 2010-luku, Jyväskylän seutu, Kirottu esine.


  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

     
    © 2004 Henkientalo.com - Kaikki oikeudet pidätetä :)

    Facebook - Twitter - Sivukartta - Sisällön kopioiminen - Mediakortti

    Tämä verkkosivu on osa mediatomaatti mediataloa