Noin muutama vuosi takaperin olin ystäväni kanssa heidän mökillään. Olimme kaverini kanssa saaneet nukkumapaikaksi mökin aitan, kun kaverin vanhemmat ottivat päämökin. Aitassa oli parvisänky, eli kaveri nukkui yläpedissä ja minä alapedissä.
Kaverini meni aiemmin nukkumaan ja itse luin kirjaa vielä hetken. Kun olin sammuttanut valot (kaverin pyynnöstä ja lopettanut lukemisen) käänsin kylkeä ja kuulin äänen, joka kuulosti siltä, että joku olisi istunut parven portaille. Koska naamani oli seinään päin kysäisin kaveriltani miksi hän oli yläpedistä laskeutunut portaille istumaan. Kaverini vastasi epäuskoisena, että hän ei ole sängystään liikkunut ja luuli minun menneen portaille istumaan. Tässä vaiheessa paniikki iski molemmille. Olimme nimittäin pistäneet aitan oven säppiin ja ikkunat peittänyt vilteillä, ettei aamulla aurinko paistaisi sisään.
Mietin kaikki vaihtoehdot läpi tuijottaen edelleen seinää. Sisään tuleminen olisi ollut mahdotonta keltäkään, koska ovi oli säpissä, toiseksi olin ollut kaverin kanssa vielä hereillä, joten kai nyt ääntä olisin kuullut jos joku sisään olisi ängennyt. Lopulta kaverini rukoili minua katsomaan, kuka oikein parven portailla istuu. Urheana käänsin kylkeä ja huomasin tuijottavani tyttöä. Huomasi kyllä, että se oli tyttö vaikka ihan ihmiseltä se ei näyttänyt. Sillä oli mustat pitkät hiukset, valkoinen yöpaita (mitä vaatetukselta kattelin ei ollut ihan nykyaikainen yökkäri) ja sen silmät hohtivat. Tässä vaiheessa änkytin kaverilleni, että asian on parasta olla huonoa pilaa, jolloin kaverini alkoi anelemaan, että juoksen aitan toiseen päähän pistämään valot.
Kaverini itse kurotti yläpedistä ja karjui, ettei astu jalallakaan portaisiin, koska keskitasanteella se hahmo istui. En tiedä mikä minuun meni, mutta adrealiinin voimasta säntäsin laittamaan lukulampun (joka tosissaan sijaitsi pienen aittamme seinässä, sänkymme toisessa päässä)päälle. Käännyin salamana katsomaan sänkyämme, ja hahmo oli poissa. Näin vain kaverini järkyttyneen ilmeen hänen istuessaan yläpedissä. Kaverini epäröi hetken, mutta kipusi portaat alas, irrotimme säpin ja juoksimme päämökkiin.
Kaverini äiti ei oikein uskonut meitä ja uskotteli, että se oli pelkkä uni. Hänen tietääkseen paikalla ei ole koskaan ketään kuollut, vaikka se metsän keskellä onkin. Mysteeriksi jää, oliko hahmo todellinen vai omistetaanko me kaverin kanssa pirun vilkas mielikuvitus. Pari vuotta myöhemmin päätimme nukkua samaisessa aitassa, jonka parvisänky muutettiin parisänky muotoon. Sillä kerralla, ei kukaan enää meille ilmestynyt. Kuitenkin tämmöine asia on jäänyt muistoihin.
Yksi vastaus aiheeseen Aitta