En nyt tiedä onko tämä varsinainen aavetarina koska tarinan henki on edelleenkin elossa. Sen verran hiuksianostattava tapahtuma kylläkin, että kokeillaan nyt ainakin.
Olin juuri vaihtanut työpaikkaa keväällä 2014 pois yrityksestä jossa olimme äitini kanssa molemmat olleet vuosia töissä, useamman viimeisen vuoden samalla tontillakin, joten välimme olivat erittäin läheiset ja näimme päivittäin vaihtaen ainakin pikaiset kuulumiset.
Heräsin eräs aamu muutaman viikon uusissa töissä olleena ehkä siinä viiden-kuuden aikaan siihen että makuuhuoneessani kuuluu askelia. Asun yksin, joten toki säikähdin. Vielä enemmän säikähdin kun huomasin kävelijän olevan äitini, aino-tossuissaan sekä ohuessa puuvillaisessa, polvimittaisessa aamutakissaan, ja kulki hitaasti mutta ryhdikkäänä, minua katsoen, sänkyni viertä suurinpiirtein pääni kohdalle ennenkuin pysähtyi ja kääntyi kohti. Hahmo seisoi siinä ja katseli minua, eikä hävinnyt ennenkuin huitaisin kohti.
Hetken rauhoituttuani nukahdin vielä uudestaan, mutta oli pakko ennen töihinmenoa vielä soittaa äidille, että kaikki on varmasti kunnossa – äitini isä oli käynyt kuoltuaan kuulemma vielä eteisessä hyvästelemässä mummuni. Kertoessani tätä myös äidillä kuulemma nousivat ihokarvat pystyyn, vaikka periaatteessa kumpikaan meistä ei usko kummitusjuttuihin. Tulimme siihen tulokseen että äiti alitajuisesti on ollut huolissaan kun ei olla pitkään aikaan nähty ja kävi tarkistamassa tilanteen itse.
