• Aavekoiran punaiset silmät

    Tapahtumapaikka
    Anjalankoski

    Tapahtuma-aika
    2010

    Aaveen muoto
    Eläinten henget

    Kertojana toimi
    Pomppi

    Olin kerran ystäväni luona yökylässä. Hän oli laittanut minulle sellaiset aika punaiset petilakanat. Kun me sitte ruvettiin nukkumaan (tai siis hän rupesi) sillä minua ei nukuttanut yhtään.

    Yhtäkkiä minulle tuli sellainen tukala ja pelokas olo, vaikka ystäväni nukkui patjalla ihan vieressäni. Minusta tuntui, että joku katselisi minua. Ryömin peiton alle ja olin aivan hiljaa. Hetken kuluttua tulin pois peiton alta ja näin suoraan edessäni koiran muotoisen hahmon jolla veren punaiset silmät!

    Hätkähdin, mutta hahmo seisoi siinä yhä. Herätin nopeasti ystäväni ja näytin hänelle hahmon. Ystäväni säikähti kalman kalpeaksi ja kertoi että oli nähnyt tämän ennenkin. Istuimme sitten aivan hahmon edessä kuin olisimme olleet sen vankeja.

    Aamulla heräsimme molemmat kylki kiinni toisissamme. Kerroimme tämän ystäväni äidille ja hän sanoi että hänen siskonsa oli nähnyt saman. Mutta kertoi myös että heidän koiransa oli kuollut niihin petilakanoihin pari vuotta sitten. Koira oli jäänyt auton alle.

    He olivat kuulemma ottaneet koiran niihin petilakanoihin ja koira oli kuollut siihen. Ehkä koiran aave ei pitänyt että sen kuoleman lakanoissa nukuttiin. Sen jälkeen en enää ikinä nukkunut niissä lakanoissa ollessani heillä yötä!


    Jaa facebookissa
    Tarina löytyy arkistosta Lännen aavetarinat avainsanoilla 2010, 2010-luku, Anjalankoski, eläinhenki.


  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

     
    © 2004 Henkientalo.com - Kaikki oikeudet pidätetä :)

    Facebook - Twitter - Sivukartta - Sisällön kopioiminen - Mediakortti