Aave ikkunassa

Tapahtumapaikka
Parkano

Tapahtuma-aika
2005

Aaveen muoto
Tunnistamaton henki

Kertojana toimi
Tuntematon henkilö

Minulla, miehelläni ja rakkailla ystävillämme oli aikoinaan tapana käydä ajelemassa autolla ilta ja yöhämärissä pitkin kylänraitteja ja metsäteitä, varsinkin kesäaikaan.

Minua ja ystävätärtäni on aina kiehtonut yliluonnolliset jutut ja yhtenä ehtoona ajellessamme taas yhdellä hiekkatiellä, ystävättäreni silloinen miesystävä kertoi meille talosta, joka kuulemma tönötti niin sanonusti keskellä ei mitään. (oudon kaukana kaikesta.)

No pitihän tuo mennä nyt katsastamaan, mikä se sellainen talo oli ja ystävättäreni lisäsi naureskellen josko siellä,vaikka kummittelisi. Ystävättäreni miesystävä lähti ajamaan muistelemaansa tietä talolle ja ystävättäreni, minä ja mieheni naureskelimme, että jos talo olisi tyhjä ja jokin ovi auki niin kävisimme sitä hieman katsastamassa lähempääkin.

Tie oli talolle tosi huonoa ja vanhaa hiekkatietä, joka lopulta päättyi juuri ja juuri ajettavaan kinttupolkuun.

Ja kuinka ollakkaan keskellä korpea kapean tien päässä oli kuin olikin vanha, ränsistynyt, kaksikerroksinen puutalo ja talon takana jokin ulkorakennuksen pahanen. Talo oli ollut ilmeisemminkin hyvin kauan jo tyhjillään. Maalit olivat talosta rapisseet ja suurin osa ikkunoista risoina. Ovikin oli pudonnut saranoiltaan.

Talo huokui oikein sellaista perinteistä kummitustalomaisuutta.

Miehet olivat jo rehvakkaasti nousemassa autosta tarkistelemaan taloa ja pihaa tarkemmin, kun yleensä niin rohkea ystävättäreni muuttui aivan kalpeaksi ja löi autosta ovet lukkoon ja aneli miesystäväänsä ajamaan heti pois.

Miehet nauroivat ystävälleni,että – Mikäs nyt tuli? ja -Ei ny siellä mitään oo.

Ystäväni kuitenkin hermostui jo ja pyysi ajamaan pois. Teimme kuten ystäväni pyysi ja juuri, kun olimme lähdöstä pihasta ystävättäreni sanoi, että talon yläkerran ikkunassa oli ollut mieshahmo, joka oli tuijottanut sieltä herkeämättä ystävätärtäni.

Miehet nauroivat ystäväni hysteerisyydelle, mutta kun itse käännyin vielä katsomaan taakseni taloa, näin kuinka yläkerran ikkunassa tosiaankin seisoi miehen tapainen, joka tuijotti, heilautti kättään, kuin hyvästiksi ja katosi sitten, sumuna ilmaan.