• Teinien ryyppyillan kummittelu

    Tapahtumapaikka
    Joensuu

    Tapahtuma-aika
    2001

    Aaveen muoto
    Selittämättömät äänet

    Kertojana toimi
    Fauna

    Olimme tapahtuma hetkellä 16-vuotiaita: minä, Maria ja Susanna (nimet muutettu) ja olimme viettämässä iltaa Susannan kotona.

    Susannan porukat olivat viikonlopuksi lähteneet mökille niin kuin heillä aina oli viikonloppuisin tapana. Ja me teinit tietysti käytimme tilaisuuden hyväksemme ja ryyppäsimme Susannan kotona. Susanna asui vanhassa omakotitalossa, joka kertaalleen oli palanut täysin vuosikymmeniä sitten, mutta jonka paikalle oli rakennettu uusi talo. Talon alakerrassa asui Susannan täti ja yläkerrassa Susannan perhe. Alakerran asuntoon oli oma ovensa talon toisella puolen ja vastavaasti yläkerran asuntoon omansa.

    Yläkerran asuntoon veivät todella jyrkät vanhat portaat, jotka ”narskuivat” jokaisella askelmalla. Ennen asuntoon käyvää varsinaista ovea oikealla puolella oli vintin ovi, joka aina oli säpissään.

    Olimme ostaneet pientä syömistä iltaa varten ja jonkin verran oli täysi-ikäisen kaverimme hankkimia juomia. Maria näytti jo tuolloin ikäistään vanhemmalta ja sai ostettua läheiseltä kioskilta siideriä ilman, että kukaan kysyi papereita. Maria ja Susanna lähtivät ostamaan lisää siideriä (koska arvelimme, ettei täysi-ikäisen kaverimme hankkimat juomat kuitenkaan rittäisi tälle illalle) ja minä jäin heitä odottamaan ja katselin telkkua sohvalla. Vähän aikaa tyttöjen lähdön jälkeen kuulin alakerran ulko-oven käyvän ja hitaat askeleet rappusissa, jotka narskuivat.

    Menin totaaliseen paniikkiin sillä olin juomassa siideriä ja muut juomat lojuivat keittiön pöydällä. Tietenkin ensimmäinen ajatukseni oli, että ei perkele, Susannan porukat ovatkin tullet takaisin.

    Hirveessä ”häsässä” piilotin kaikki pullot ja nappasin sipsipussin käteeni ja ryntäsin takaisin sohvalle. Hetken ihmettelin, miksei askelia enää kuulu ja menin ovelle. Raotin ovea ja alas vietävässä käytävässä ei näkynyt ketään. Olin hämilläni laittamassa jo ovea kiinni, kun huomasin vintin oven olevan raollaan! Hieman epäröiden menin raottamaan vintin ovea lisää, mutta siellä loisti pelkkä synkkyys ja en tiennyt saiko sinne mistään valoja.

    Vetäsin vintin oven samantien kiinni, laitoin takaisin säppiin ja soitin hätäisen puhelun Susannalle kertoen tapahtuneesta. Susannan kommentti oli lähestulkoon tälläinen: ai, taas! Susanna oli kyllä kertonut minulle monesti, etä heidän talossa kummittelee, mutta enhän minä niitä juttuja tosissani ollut koskaan ottanut.

    Susannan veli mm. oli lapsena nähnyt vanhan miehen linkuttavan puukepin varassa pihalla sijaitsevaan ulkorakennukseen ja Susannan äiti oli monesti kohdannut silinterihattuisen kalpean hoikan miehen olohuoneessa. Susanna epäili, että tuo käytävässä kulkenut olisi ollut juuri tuo nilkuttava mies, koska samaisia ääniä käytävästä oli kuulunut ennenkin, mutta ketään siellä ei koskaan ollut näkynyt.

    Vietimme hauskan illan, mutta aamuyöstä heräsin painajaiseeni, jossa näin kasan ruumiita (naisia, miehiä ja lapsia) lojumassa mutaisessa maassa vesisateessa ja savussa). Samalla kamalan ruman ja pelottavan miehen kasvot ilmestuivät silmieni eteen, johon siis heräsin. En uskaltanut enää yrittää uudestaan saada unta vaan menin keittiöön ja odotin kunnes ystäväni heräsivät.

    Ystäväni porukat asuvat edelleen samaisessa talossa, mutten ole kysynyt, josko siellä olisi vielä tapahtunut mitään kummallista.


    Jaa facebookissa
    Tarina löytyy arkistosta Idän aavetarinat avainsanoilla 2001, äänet, joensuu, painajaiset, ryyppääminen, teinit.


  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

     
    © 2004 Henkientalo.com - Kaikki oikeudet pidätetä :)

    Facebook - Twitter - Sivukartta - Sisällön kopioiminen - Mediakortti