Muutimme muutamia vuosia sitten vanhaan taloon, jonka rakentajat olivat edesmenneet jo jonkin aikaa sitten. Nämä henkilöt kiehtovat minua ja olen lukenut heistä kirjoitetun kirjankin, he olivat Karjalan evakkoja. Talossamme on viime vuosisadalla sattunut ja tapahtunut, löytyipä talomme kuistin alta pullotettu ihmisen korvakin!
Eräänä iltana ajoin kotipihaamme ja oli hyvin pimeää. Vain auton ajovalot näyttivät jotain. Pysäytin auton, mutta auto kävi edelleen kun huomasin miehen hahmon seisovan piharakennuksen edessä. Katselin häntä jonkin aikaa varmistuakseni, ettei kyse ollut näköharhasta. Erotin selvästi lipallisen lakin, villakangastakin, pussihousut, saappaat, kasvot, kaiken. Mies oli kuin tupsahtanut siihen 40-luvulta.
Katselimme hetken toisiamme, kunnes oli aika lähteä autosta. Sammutin auton ja valot enkä nähnyt miestä enää.
Jokin aika siitä eteenpäin kävelin lastemme huoneissa arkiaskareissa, kun yhdestä huoneesta juoksi läpikuultava pieni poika vanhanaikaisissa vaatteissa ja pysähtyi katselemaan minua ja katosi ilmaan.
Noin kolme kuukautta sitten pieni tyttäreni meni nukkumaan ja huusi ”Äiti, täällä leijuu joku mies”. Kysyin, mitä tyttö tarkoitti? Hän vastasi ”tuossa minun sängyn yläpuolella leijuu mies”. Lopulta kun ehdin huoneeseen, tyttö kertoi miehen juuri menneen katon läpi yläkertaamme. Hän kuvaili miehen hahmon hyvin tarkasti ja kertoi ettei pelkää tätä kummitusta, koska se oli ihan ystävällisen oloinen.
Kukaan näistä hahmoista ei siis ole millään lailla ollut uhkaavan oloinen ja olemme tottuneet ajatukseen, ettemme asu talossa yksin.