
Varpaisjärvi
Tapahtuma-aika
1960
Aaveen muoto
Tunnistettu henki
Kertojana toimi
Tuntematon henkilö
Tarinan kertoi edesmennyt mummoni. Mummon enolla ja hänen vaimolla oli yksi ainoa poika. Poika oli täyttänyt juuri 18-vuotta ja saanut lahjaksi uuden moottoripyörän. Poika lähti uutta ajokkiaan heti kokeilemaan. Vanhan kansan ollessa säntillistä väkeä, pojallakin oli tarkka kellon aika klo. 20.00 olla kotona, vaikka olikin täysi ikäinen. Kello lähenteli jo yhdeksää illalla, eikä poikaa kuulunut kotiin.
Iso-äitini enon vaimo keinutteli keinutuolissa kun kuuli vanhan talon porstuan oven käyvän. Enokin taisi keskeyttää pillin veistelyn saadakseen nuhdella poikaa kunnolla myöhästymisensä johdosta. Porstuassa askelten hiljennyttyä, kuului vaimea koputus ovelta.
Iso-äitini eno meni vihaisena ovelle, että mitä se poika nyt oikein pelleilee, kun ei tule olenkaan sisälle. Eno aukaisi oven ja oven takana porstuassa ei ollut ketään. Vain vaimea ttuulahdus tuli enon ohi sisälle.
Noin tunnin kuluttua tulivat poliisit paikalle sa sanoivat pojan ajaneen uudella moottoripyörällä kalliota päin ja kuolleen kello 21 aikoihin. Iso-äidin enon tuvan vedettävä seinä kellokin oli pysähtynyt kello 9, vaikka se oli aamulla vedettykin käymään.
Iso-äitini eli mummoni oli ehdottomasti sitä mieltä, että poika oli käynyt viimeisellä visiitillä kotonaan, jättämässä jäähyväiset vanhemmilleen. Kellokin kun tuvan seinällä oli pysähtynyt minuutilleen pojan kuoleman aikaan ja aikaan, jona koputus porstuan ovelta kuului.