• Kun ääni kutsui nimeäni

    Tapahtumapaikka
    Juuka

    Tapahtuma-aika
    2003

    Aaveen muoto
    Selittämättömät äänet

    Kertojana toimi
    tiinuli

    Tämä tapahtui kun olin yksin kotona, oli ilta ja kaikki valot olin sammuttanut.

    Kuulin jonkun tai jokin joka kutsui minua omalla nimelläni, en ymärrä vieläkään mistä se oli tietänyt minun nimeni tai kuka se on ollut ei sitää kyllä enää tapahdu. Mutta ymmärran sen että sillä olennolla on ollut minulle jotain asiaa.

    En ole saanut tänäkään päivänä teitää onko se ollut mitään tärkeää. Sen miun nimeni kutsuminen loppui aina niin että hädissäni olen soittanut vanhemmille ja kysynyt että millon tulevat kotiin. En ole kertonut tästä omille vanhemmille, paitsi yhdelle kaverilleni jolle itellesä on sattunut kaikkea mahollista hengien kanssa.

    Hän oli sitä mieltä että joku minun sukulainen olisi halunnut kertoa minulle jotain jota ei ollut kerinnyt kertoa minulle, kun oli vielä elossa tai halusi vaan nähä minut..


    Jaa facebookissa
    Tarina löytyy arkistosta Idän aavetarinat avainsanoilla 2003, ääni, Juuka.


  • 2 vastausta aiheeseen Kun ääni kutsui nimeäni

    1. Jin sanoopi:

      Todella huonosti kirjotettu tarina. Raskasta luettavaa, virheitä täynnä!

    2. Emilia sanoopi:

      No jin et varmasti osaa itekkää kirjottaa täydellisesti! 🙂

    Vastaa käyttäjälle Jin Peruuta vastaus

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

     
    © 2004 Henkientalo.com - Kaikki oikeudet pidätetä :)

    Facebook - Twitter - Sivukartta - Sisällön kopioiminen - Mediakortti