Kotiaave Martta

Tapahtumapaikka
Joensuu

Tapahtuma-aika
2007-2009

Aaveen muoto
Tunnistamaton henki

Kertojana toimi
Tomulan Rouva

Etsin tietoa Joensuun kummitustaloista, mutta eipä montaa löytynyt – itse kuitenkin olen asunut yhdessä niistä. Talo oli silloin vuokralla ja nykyään omistajansa asuttama, joten tarkkaa sijaintia ja muita tuntomerkkejä en voi asukkaan kotirauhan säilymisen tähden antaa.

Talo on tiettävästi valmistunut 1920-luvulla ja kuulunut isomman maatalon pihapiiriin. N.50m päässä talosta kulkee vilkasliikenteinen rautatie. Olin asunut pikku talossa ehkä kuukauden, kun kummittelu antoi ensimmäiset merkit itsestään keskellä kauneinta syksyä.

Kun olin päivällä yksin kotona, aloin kuulla etäistä huutoa, kirkunaa, aivan kuin lapsi tai nainen olisi huutanut hirveässä hädässä. Kävin jopa ulkona kuulostelemassa mistä päin huuto tulee ja onko avulle tarvetta, mutta huuto kuului voimakkaimpana alakerran perähuoneessa, ja silloinkin ikään kuin kuulon äärirajoilla. Usein tämän huudon alettua juna rymisteli ohi 15 minuutin sisään.

Kävin kuuntelemassa raiteita, mutta niiden nitinä lähestyvän junan alla ei muistuttanut kuulemaani huutoa. Tätä jatkui pari viikkoa, ja se alkoi olla jo tosi ahdistavaa mutta lakkasi kuitenkin aikanaan palaamatta enää seuraavana syksynä.

Sitten alkoi meininki sisällä talossa.

Eräs taulu, jossa mies on astumassa selin ulos ovesta, ei kelvannut millään olla seinällä. Kuva putosi kehyksistään varmaan kahdeksan kertaa, ennenkuin siirsin sen toiselle seinälle ja sen tilalle kukkataulun. Kukkakuva sai olla rauhassa, ja viimein myös toinenkin taulu uudella paikallaan. Lattialla uunin edessä perähuoneessa oli kylmä paikka, josta kaikki vieraat valittelivat. Keittiön kello kääntyi ylösalaisin minun ja puolisoni molempien läsnäollessa. Sitten alkoi valojen rämppääminen. Keittiössä oli aina aamulla valot kun tulimme yläkerrasta makuuhuoneesta alakertaan aamulla.

Talven pimetessä, kun tulimme töistä iltasella, taas odotti valo makuuhuoneen ikkunassa.

Kerran sain jopa todistaa tätä valoilmiötä. Olin yöllä yksin hereillä ja tulin viimeisenä alakerrasta ylös nukkumaan. Minua hermostutti aina sammuttaa valot porraskäytävästä ja kääntää selkäni pimeälle. Toki ryhdistäydyin ja painoin valot pois ja säntäsin pimeän ylätasanteen poikki makuukamarin ovelle. Minulle tuli kuitenkin sängyssä melkein heti vessahätä ja piti nousta uudelleen vessaan. Onneksi yläaulassa oli oma vessa niin ei tarvinut mennä portaita alas, mutta kun avasin aulan oven, olin pudota polvilleni silkasta säikähdyksestä. Sekä ala-aulan että porraskäytävän valot olivat päällä. Ala-aulan valot piti vielä mennä sammuttamaan portaiden alapäästä. Huusin että tämä ei ole yhtään hauskaa!! Mennessäni sammuttamaan valoja kädet täristen.

Joksikin aikaa valojen kanssa pelleily sitten loppukin, mutta ei kokonaan.

Kotiaaveemme, jonka ristimme Martaksi, alkoi pikkuhiljaa siirrellä ja heitellä tavaroita, varsinkin keittiössä. Säilytysastioina käyttämäni peltipurkit olivat sen suosikkeja heitellä ympäriinsä. Erästä ystävääni se heitti olkapäähän peltipurkilla jossa oli pipareita. Alkujärkytyksen jälkeen häntäkin nauratti, mietimme, halusiko Martta tarjota hänelle joulun kunniaksi keksin vai mitä.

Samana jouluna se myös koputti neljän hengen läsnäollessa keittiön oveen kolmasti (yksi vieraista kävi jopa tarkistamassa oliko oven takana ketään) ja minun nähteni avasi yläkerran aulan oven. Kahva painui itsestään alas ja ovi vetätytyi raolleen. Sanoin Martalle, että ovi täytyy pitää kiinni ettei lämpö karkaa, ja kahva rämähti ylös ja ovi jäi vain hiukan raolleen. Yleisesti ottaen ”Martta”, kuka tai mikä hän lienee ollutkin, oli mukava tuttavuus. Talossa oli aina ihana, lämmin ilmapiiri ja vieraatkin kehuivat talon kauneutta ja kodikkuutta.

Poismuuton jälkeen on ollut jopa kotiaavettamme hiukan ikävä.