
Lappeenranta
Tapahtuma-aika
2000
Aaveen muoto
Tunnistettu henki
Kertojana toimi
Tuntematon henkilö
Eräs tyttö oli mennyt järvelle uimaan parhaan kaverinsa kanssa. Kohta sinne tuli eräs Marjet, joka oli koko koulun suosituin tyttö. Marjetin kanssa oli 2 poikaa, ja tietysti Marjetin paras ystävä Alexandra.
Marjet kiusasi tyttöjä huutamalla: ”Aloittakaa dieetti ennen kuin aiheutatte tsunamin!!” Tyttöjä tämä kiukutti, ja päättivät kostaa. Tyttö päätti lähteä kostoretkelle, ja hänen paras kaverinsa jäi rannalle odottamaan. Tyttö ui vastarannan laiturille, josta ei ollut sivultapäin katsottuna kuin 10-15 m.
Tyttö oli uimakerhossa, joten sukeltaminen ei ollut hänelle mikään ongelma. Hän sukelsi, ja näki veden alta Marjetin jalat. Ja hän veti. Kun Marjetin muut kamut alkoivat uida jo rantaa päin, he eivät sattuneet kuulemaan Marjetin kiljuntaa. Ja kohta tapahtui pahin: Marjet vajosi järven pohjamutiin.
Marjet oli unohdettu, ja nyt nämä 2 tyttöä olivat koulun poikien suosiossa. Mutta tätä yhtä tyttöä seurasi muisto kauhutyöstään. Olivatpahan he uimassa meressä, järvessä, uimahallissa tai kylpylässä, Marjetin kiljuvat kasvot eivät jättäneet häntä rauhaan.
4 vuoden päästä, kun tämä tyttö oli jo yläasteella, hän, ja kamunsa ja muutama poika olivat menossa sen järven jäälle listelemaan, missä Marjet hukkui. Tyttö teki kauniita piruetteja, mutta yhtäkkiä hän näki Marjetin vääristyneet kasvot, ja kuuli tutun ivaavan äänen: ”Päästä minut pois tästä Helvetistä!!”
Sivuston syy hylkäämiseen: Keksitty
Julkkiskommentti
8 vastausta aiheeseen Katumuksen kuolema