Tällaiset asiat ovat minulle aika uusia, mutta alan uskoa niihin entistä voimakkaammin..
Alkuvuodesta tammikuun ensimmäisinä viikkoina eräänä päivänä olin menossa nukkumaan, mutta en ollut nukahtanu vielä. Kuulin naisen puhuvan mutta naisen äänen peitti miehen epäselvä huuto avasin silmäni. Kuulin miehen edelleen puhuvan, aivan kun hän olisi maannut vieressäni ja puhunut normaalilla äänellä. Hän puhuin hetken en saanut mitään selvää puheesta suomea se ei ollut jo oli mitään kieltä. Miehen ääni tuli uneeni pari viikkoa tuon jälkeen mutta katosi noin 10 sekuntin kuluttua.
Toinen kokemus oli kun heräsin eräänä yönä, noin kello 3, 4 aikaan.
Olin yksin kotona kuten yleensä ja avasin silmäni. Sänkyni vieressä seisoi nuori tyttö, pitkine tummine hiuksineen valkea kaunis vanha yöpuku päällään kädet sivulla, suorina. Se tuntui katsovan minua. Räpäytin silmiäni ja se katosi.
Kolmas oli kun tulin tällä viikolla suihkusta olin laittanut pyyhkeen päälleni ja minua alkoi ahdistamaan katoin suihkuun päin. Ja yhtäkki kuului luja kolahdus vieressä olevasta pesukoneesta. Pelästyin niin etten nukkunut kotona 3 päivään. Olin tuolloinkin yksin kotona.
Neljäs ja viides ovat samankaltaiset. Olin isälläni ja oli lauanntai-sunnuntai välinen yö noin kolme viikkoa takaperin. Nukuin hyvin. Mutta aamulla käytyäni vessassa huomasin että kylpyhuoneen ovi jonka oli laittanut illalla lukkoon oli auki. Mennessäni huoneeseeni huomasin että isäni äänitys/ laulu/ elokuvien katselu huoneessa oli valot vaikka olin varmasti sammuttanut ne. Menin ylös ja kysyin isältä oliko hän tai kukaan muu perheestä käynyt kellarissa. Isä oli vasta herännyt, veli sisko ja isäni vaimo olivat vielä nukkumassa kukaan ei ollut käynyt kellarissa.
Kaksi päivää sitten oli puolestaan vessaan yön aikana syttynyt valot. Itse en noussut kertaakaan yön aikana sängystä ja äitini nousu minua 2tuntia aikasemmin ja luuli minun unohtaneen valot yöllä vessaan. Enkä kävele unissani!
En myöskään pysty enään tätä nykyä menemään 9 jälkeen äitini huoeeseen. Tuntuu kuin jokin olisi siellä ja katselisi omaan huoneeseeni. Tunne on ahdistava varsinkin kun olen noin 6 yötä yksin viikossa kotona..