• Tuhkaa

    Tapahtumapaikka
    Pöytyä

    Tapahtuma-aika
    1990

    Aaveen muoto
    Outo tapaus

    Kertojana toimi
    Tuntematon henkilö

    Kuulin tämän tarinan isältäni, jolle tämä oli tapahtunut. Yritän kertoa tämän niin hyvin kuin voin.

    Tarinan tapahtumapaikkana oli isäni työpaikka. Isäni on ammatiltaan talomies ja n. 10 vuotta sitten hänelle soitti yksi nuoripari, jotka olivat vähän aikaa sitten muuttaneet yhteen rivitaloasuntoon.

    Puhelun sisällöstä en pahemmin tiedä, mutta kun isäni saapui asunnolle, niin häntä oli ovella vastassa nuoripari ja huoneiston sisällä isääni kohtasi epätodellinen näky: Kaikki huoneet, lattiasta seiniin oli tuhkan peitossa. Kaikkein oudointa tässä oli se, että myös kaikki kaapit ja laatikot/lokerot oli sisältöineen tuhkan peitossa.

    Isäni ja huoneiston omistajat ihmettelivät tätä ja kun murrosta eikä mistään vastaavasta ollut merkkiäkään, niin he päättivät vain vaieta asiasta ja puhdistaa huoneisto.

    Noin 2:n viikon päästä isäni sai jälleen puhelun samalta parilta, jotka ilmoittivat koko huoneiston olevan jälleen samanlaisen tuhkan peitossa. Isäni ajatteli ”ei voi olla totta” ja tällä kertaa isäni soitti paikalle myös palopäällikön, poliisin ja terveystarkastajan (tai vastaavan).

    Asunnossa oli sama tilanne: tuhkaa joka puolella; komerossa, lipaston laatikoissa ja tätä löytyi myös esineistä ja vaatteista.

    Poliisi rupesi tutkimaan tapausta ja ainoa mahdollisuus mistä tuhka olisi teoriassa voitu saada asunnon sisälle oli keittiön ilmastointiputkesta, mutta katolta ja putkesta ei löydetty mitään jälkiä tuhkasta ja samalla jäi mysteeriksi, miten tuhkaa saatiin levitettyä jokapaikkaan esim. komerossa ei ole edes ilmanvaihtoputkea, josta tuhka olisi voinut tulla.

    Molempia tapahtumahetkiä yhdisti se, että huoneiston omistajat olivat molemmilla kerroilla poissa n. pari tuntia, jonka aikana tuhka oli ilmaantunut asuuntoon.

    Terveystarkastaja epäili, että kyseessä saattaisi olla jokin nopeasti leviävä homelaji, mutta otetuista näytteistä selvisi, että kyseessä oli kuin olikin kuollutta ainetta eli tuhkaa. Palopäällikkä vain ihmetti tapausta ja sanoi, ettei ole ikinä kuullut vastaavasta tapauksesta.

    Tapausta ei kyetty selittämään ja jonkin ajan kuluttua huoneiston omistajat muuttivat muualle asumaan. Isäni on töissä vieläkin samassa työpaikassa, eikä asunnossa ole enään mitään outoa tapahtunut.

    Valitettavasti tapausta ei taltioitu (tai en ainakaan tiedä siitä).


    Jaa facebookissa
    Tarina löytyy arkistosta Etelän aavetarinat avainsanoilla 1990, 1990-luku, Outo tapaus, Pöytyä.


  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

     
    © 2004 Henkientalo.com - Kaikki oikeudet pidätetä :)

    Facebook - Twitter - Sivukartta - Sisällön kopioiminen - Mediakortti

    Tämä verkkosivu on osa mediatomaatti mediataloa