• Runoilijakodin piika

    Tapahtumapaikka
    Porvoo

    Tapahtuma-aika
    n.1800 - Nykypäivään

    Aaveen muoto
    Tunnistettu henki

    Kertojana toimi
    Doctor Who

    Porvoon kirkonmäellä, itse kirkon vieressä sijaitsee niin kutsuttu ”runoilijakoti”  jossa asuu aina jonkun valtion runoilija palkinnon saanut jokusen vuoden, tai jotain sinne päin, näin olen ymmärtänyt.

    Kyseinen talo näyttää kirkon vieressä pieneltä tönöltä, mutta talo jatkuu alas mäkeä, ja on muutaman kerroksen korkuinen. Tarina kertoo joskus aikoinaan talossa palvelleesta piiasta, joskus 1800-luvun puolivälissä tai lopulla, ehkä aiemminkin, en muista vuosilukua kunnolla.

    Siihen aikaan vakavat kulkutaudit olivat yleisiä. Eikä hygienian hoitokaan ollut mitään ihmeempiä. Talon piika sitten sairastui, ja hänen katsottiin kuolleen, joten hänen ruumiinsa vietiin, Näsin mäelle, missä hautausmaa vieläkin sijaitsee, ja hänet haudattiin,  matalaan hautaan. Huom. Ilmeisesti arkut työläisille olivat vain puisia laatikoita, tai ei laatikkoa ollenkaan.

    Haudat olivat siihen aikaan jopa niin matalia, että eläimet kaivoivat niitä auki, ja kerrotaan jopa koirien ja sikojen juosseen Vanhan Porvoon kaduilla ja kujilla ihmisten luita suissaan. Kuitenkin, talon piika ei ollutkaan kuollut, ja jopa samana yönä kun hänet haudattiin, hän kaivautui ulos matalasta haudastaan, ja vaelsi takaisin talolle.

    Piian kerrotaan parantuneen taudistaan, mutta seonneen hautauksesta pahasti. Hänen kerrotaan jopa pesseen maidolla kirkonmäen mukulakivikatuja, ja maito siihen aikaan oli hyvin kallista.

    Piian kuoleman jälkeen, hänet on nähty useasti talossa, vielä nykypäivänäkin. Hän vaeltaa kertoman mukaan hitaasti talon käytävillä, haikea katse kasvoillaan. Tai siirtelee tavaroita paikasta toiseen.

    Tämän tarinan kuulin eräältä historian tuntijalta, joka toimii myös turisti oppaana Porvoossa


    Jaa facebookissa
    Tarina löytyy arkistosta Etelän aavetarinat avainsanoilla 1800, aave, elävältä hautaus, henki, mielisairaus, Porvoo.


  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

     
    © 2004 Henkientalo.com - Kaikki oikeudet pidätetä :)

    Facebook - Twitter - Sivukartta - Sisällön kopioiminen - Mediakortti

    Tämä verkkosivu on osa mediatomaatti mediataloa