• Rintamamiestalon henkiolennot

    Tapahtumapaikka
    Kouvola

    Tapahtuma-aika
    1999-

    Aaveen muoto
    Monialainen ilmiö

    Kertojana toimi
    Minya

    Asuin koko lapsuuteni samassa talossa Kouvolassa parikymppiseksi saakka. Kyseessä on sotien jälkeen rakennettu rintamamiestalo. Talossa on sattunut yhtä sun toista, eikä pelkästään minulle, vaan myös siskolleni ja äidilleni. En enää siis itse asu talossa, vanhempani asuvat tässä talossa yhä ja vierailen siellä pari kertaa viikossa. Talossa tulee lähes aina outoja kuulohavaintoja ja tunteita, kuten aivan kuin joku seuraisi tai tuijottaisi.

    Talon ylimmässä kerroksessa vaikuttaa olevan jokin ”pesä”, koska suurin osa kokemuksistani (ja erikoisimmat sellaiset) ovat tapahtuneet siinä kerroksessa. Isovanhempani asuivat tässä kerroksessa. Isoisäni kuoli vain pari kuukautta ennen kuin synnyin ja isoäitini joutui vanhainkotiin n. vuonna 1995 dementian takia. En edelleenkään tiedä, ovatko nämä tapahtumat heidän tekosiaan. Itse en usko tähän, koska useat kokemukset ovat olleet ahdistavia ja pahantuntuisia.

    Tämä on ensimmäinen outo kokemus jonka muistan. Olin täyttämässä 9 vuotta, kun isoäitini kuoli vuonna 1999. Hänen hautajaistensa jälkeen talon ylimmän kerroksen vessa alkoi vetäytyä itsekseen, eli aivan kuin joku olisi käynyt siellä asioillaan ja vetänyt sitten vessan. Tämä saattaa kuulostaa huvittavalta, mutta kun vessa ääntelee itsekseen puolen tunnin välein ilman mitään syytä, on hauskuus siitä kaukana. Isäni kaiken lisäksi tarkisti vessan kunnon, mikään ei ollut vialla. Tämä häiritsi elämäämme puolisen vuoden ajan, kunnes se loppui aivan yhtä yllättäen kuin alkoikin. Olisiko mummi siellä yrittänyt viestittää olevansa läsnä?

    Vuodet 2000-2003 eivät olleet kovin hiljaisia. Minulla ja isosiskollani oli yhteinen huone, sama huone jossa isovanhempani olivat nukkuneet. Eräänä iltana olimme siskoni kanssa käymässä nukkumaan. En voi laittaa tätä väsymyksen piikkiin, koska minua ei nukuttanut juuri ollenkaan. Makasin omassa sängyssäni, siskoni toisessa sängyssä muutama metri kauempana. Yhtäkkiä kuulin naisen äänen kutsuvan nimeäni, kuin kuiskaten kovaan ääneen. Hätkähdin, mutta ajattelin sen olleen vain harhaa. Pian kutsu kuului uudestaan kovempaa. Luulin ensin, että siskoni kutsui minua, mutta hän ei ollut sanonut eikä myöskään kuullut mitään. Ääni kuului viitisen kertaa, kun sain tarpeekseni ja juoksin kerrosta alemmas nukkumaan vanhempieni luokse. Siskoni karjui minulle, että olin vain nukahtanut ja nähnyt painajaista. Tiedän olleeni täysin hereillä. Ainahan on se mahdollisuus että siskoni vain kiusasi minua, mutta en usko tähän. Siskoni ei ole koskaan ollut huijarityyppiä, eikä naisen ääni ei kuulostanut keneltäkään jonka tuntisin.

    Tuolla aikavälillä ei käynyt muuta mitään elämää kammottavampaa, mutta joitakin tapauksia muistan. Muistan kuinka katsoimme huoneessamme televisiota siskoni kanssa. Huoneen ovi oli vanha ja melko turvonnut. Kun se laitettiin kiinni, ei se kovin helposti auennut. Näin alkuun sanon heti, ettei talossa ollut minkäänlaista läpivetoa tuolla hetkellä. Aivan yllättäen tämä kiinni ollut ovi aukesi ensin kovaan ääneen räsähtäen, sitten hiljalleen avautuen. Vähän ajan päästä menimme siskoni kanssa katsomaan, mutta ketään ei näkynyt. Muistaakseni olimme kahdestaan tuolloin kotona.

    Tämä tapaus on jäänyt erityisesti mieleeni sen outouden vuoksi. Heräsin yöllä varmaankin vessahätään. Olin siis yhä samassa huoneessa kuin em. tapauksissa. Kun olin ollut jonkun aikaa hereillä, huomasin kuulevani yläpuoleltani raskaita askeleita. Outoa tässä on se, että olin itse siis talon ylimmässä kerroksessa ja yläpuolellani olevassa ”kerroksessa” tuskin ihminen pystyy seisomaan suorassa eikä siellä ole muuta kuin sahanpuruja. Askeleita tuli niin tiiviiseen tahtiin, että luulen erottaneeni ainakin kolmen eri henkilön askeleet. Osasin tuolloin jo erottaa tuulen tai sateen ääneen, niistä nämä äänet eivät voineet johtua.

    Tämä seuraava kokemus on kammottavin tähän päivään mennessä. Olin saanut tämän kyseisen huoneen kokonaan itselleni, kun isosiskoni muutti pois kotoa. Oli syksy 2004 ja olin käymässä nukkumaan n. klo 22.30. Kun pääsin maate sängylleni, huoneen ympäristöstä alkoi kuulua outoa helinää, joka muistutti helmirasian ravistamista. Olin hämilläni, koska en ollut koskaan kuullut talossa sellaista ääntä. Vanhoissa taloissa on usein hiiriä ja ajattelin sen tekevän moisen äänen. Ääni kuitenkin tuntui tulevan huoneestani, mutta annoin asian olla ja yritin saada unta. Seuraava ääni jonka kuulin, oli jonkinlainen slurps-ääni (laita kieli hampaiden taakse ja vedä ilmaa suun kautta sisään), se kuului lisäksi todella kovaa.

    Minua tosiaan pelotti, kunnes yläkertaan johtavat portaat alkoivat narista. Erotin selvästi hitaat askeleet portaissa ja kuulin selvästi kuinka vaatekangas laahasi. Olin aivan paniikissa ja menin peiton alle piiloon. Rukoilin hiljaa, ettei kukaan tai mikään tulisi nyt huoneeni ovesta sisään. Laitoin kuulokkeet korvilleni ja musiikin pauhaamaan, koska en uskaltanut kuunnella enää yhtään talon ääniä. En ole koskaan tärissyt niin paljon kuin silloin. Pari tuntia myöhemmin sain unta, eikä mitään tapahtunut enää tuona yönä. Seuraavana päivänä kysyin vanhemmiltani, oliko jompikumpi käynyt yläkerrassa, mutta kukaan ei siellä ollut käynyt. Äitini on varsinkin sellainen henkilö, kun hän on tulossa jonnekin hän kyllä ilmoittaa siitä kovaan ääneen 🙂

    Tämän kyseisen illan jälkeen huoneeni ympäristössä alkoi tapahtua. Jokaikinen ilta lähes tarkalleen klo 21.45 alkoi jokin koputella huoneeni seiniä. Kyseessä ei ollut kahta taikka kolmea koputusta, vaan koputtaminen jatkui aina tunnin verran illassa. Näitä koputuksia tuli lähes aina neljän koputuksen sarjoissa, joskus vain yksi tai kaksi kappaletta, ei kuitenkaan koskaan enempää kuin neljä. Huonettani ympäröi kaksi erillistä ullakkohuonetta, joten kukaan muu ei ylimmässä kerroksessa asunut kuin minä. Näinä päivänä mietin yhä, miten pysyin niin rauhallisena koputusten aikana, en pelännyt juuri ollenkaan. Koputuksia kyseisestä huoneesta en ole kuullut sitten vuoden 2004 joulukuun jälkeen, jolloin erään aamun jälkeen en pystynyt nukkumaan siellä puoleen vuoteen, kun huoneessani kuului todella iso tömähdys, aivan kuin joku henkilö olisi kaatunut. Mitään ei kuitenkaan kaatunut tai pudonnut, tämä ääni kuitenkin traumatisoi minut pitkäksi aikaa.

    Tätä seurasi parin vuoden jakso, jonka aikana ei tapahtunut juuri mitään. Vuodesta 2008 lähtien on muutama erikoinen kokemus. Ensimmäinen on illalta, kun kävin suihkussa talon pohjakerroksessa. Pohjakerroksessa on suihkuhuoneen ja saunan lisäksi ns. pannuhuone, jossa on talon lämmityskattila. Olin aivan tavalliseen tapaan peseytymässä, kun yhtäkkiä pannuhuoneesta alkoi kuulua todella kovaa ääntä. Aivan kuin joku olisi pompottanut koripalloa siellä huoneessa. Ääntä jatkui parin minuutin ajan, kun sain tarpeekseni ja juoksin ylempään kerrokseen kertoakseni isälleni äänistä. Isä juoksi pannuhuoneeseen, peläten vanhan lämmityskattilan olevan hajoamassa. Pian hän tuli kuitenkin takaisin, koska kaikki oli kunnossa. Ääni oli mielestäni niin kova, että se olisi kuulunut varmasti vähintään ylempään kerrokseen. Vanhempani eivät kuulleet mitään, mutta he olivat kuitenkin hämmästyneitä kertomuksestani, olinhan tuolloin jo 18-vuotias.

    Noin vuotta myöhemmin olin lukemassa historiaa ylioppilaskirjoituksiin tässä kuuluisassa omassa huoneessani. Minulla oli ihana lukurauha, koska talossa oli täysin hiljaista. Historia on yhä yksi lempiaineistani, ja uppouduin täysin lukemaan. Olin saanut hetken luettua, kunnes kuulin kuinka jossain ovi avautui hiljaa naristen. Ihmettelin mistä tämä ääni kuului, koska mikään talomme ovista ei yleensä narissut. Yritin jatkaa lukemista, mutta narina vain jatkui.

    Tajusin äänen tulevan seinän takaa toisesta ullakkohuoneesta. Yritin olla huomioimatta narinaa, mutta tuntui siltä kuin ääni olisi voimistunut koko ajan. Mieleni teki hirmuisesti mennä katsomaan ullakkohuonetta, mutta rohkeuteni ei riittänyt. Lopulta jouduin kutsumaan miesystäväni alakerrasta sulkemaan tämän oven, mutta tämän ullakkohuoneen ovi olikin visusti kiinni. Narina kuitenkin jatkui enkä pystynyt keskittymään lukemiseen. Kiitos siis osittain tämän häirikön, sain loppujen lopuksi historiasta häpeällisen A:n arvosanan 😀

    Viimeisin kokemukseni on viime kesältä. Olin juuri valmistunut opinnoistani ja muuttamassa pois tästä talosta. Olin käymässä nukkumaan ja mietiskelin tulevaisuuttani. Ulkona oli melko pimeää vuodenaikaan nähden, ilma taisi olla sateinen, joten huoneessanikin oli pimeää. Ollessani ajatuksissani tuijottelin huoneeni kattoa, kun yllättäen katon rajasta kulki muutaman sekunnin ajan outo valoilmiö, kuin kultainen nauha. Valo oli kooltaan noin 50 cm pitkä ja 5 cm leveä. Auton valot eivät millään tavalla voi osua tuohon huoneeseen. Kun näin tämän valon, hätkähdin, mutta minua ei pelottanut vaan aloin hymyillä. Kun joskus mietin tätä valoa, herkistyn ja alan itkeä. Olen usein miettinyt, että ehkä tämä valo oli merkki joltakin, joka välittää ja on ylpeä saavutuksistani, ja toivotti silloin minulle hyvää matkaa. Vanhempani ovat puhuneet isoisästäni, joka vain viikkoja ennen kuolemaansa itkien toivoi tapaavansa viimeisen lapsenlapsensa, eli minut. Emme kuitenkaan ehtineet koskaan tavata, kun pahanlaatuinen syöpä vei hänet. Ehkä me sitten joskus vielä tapaamme 🙂

    En vieläkään tiedä, ovatko isovanhempani energiat kaiken tämän takana. Luulen, että talossamme on lisäksi tuntemattoman henkilön energia, joka on esim. kaatunut sodassa tai Kouvolan pommituksessa. Saanko koskaan tietää, tuskin. Tahtoisin kovasti tietää, mutta en tahdo ruveta leikkimään henkimaailman asioilla.

    Kuten kirjoituksen alussa totesin, myös äidilläni ja siskollani on outoja kokemuksia samasta talosta. Äitini kertoi minulle vasta äskettäin, kuinka hän joskus näkee jo nyt kuolleen koiramme kasvot katsovan häntä esim. jonkin nurkan takaa. Tämä koira oli meille todella rakas, varsinkin äidilleni. Lisäksi siskoni on nähnyt talossa miehen sinisen hahmon, mutta kertokoon hän siitä itse, ettei kirjoituksestani tule liian pitkä 😉


    Jaa facebookissa
    Tarina löytyy arkistosta Etelän aavetarinat avainsanoilla 1999, 2000, 2004, äänet, Askeleet, isoisä, Isovanhemmat, kouvola.


  • 2 vastausta aiheeseen Rintamamiestalon henkiolennot

    1. Katyrr_ sanoopi:

      En yleensä kommentoi näitä tarinoita, mutta nyt oli aivan pakko. Todella mielenkiintoinen teksti ja lukisin mielelläni siskosikin kokemuksista. Monessa kohtaa tuossa tekstissä rupesin ajattelemaan, että mitenkä olet pystynyt asumaan tuossa talossa ja siinä huoneessa. Itse olisin varmasti ollut ihan paniikissa jokaisesta omituisesta äänestä, jolle ei löydy selitystä. En uskaltaisi liikkua missään yksin ja vaatisin uuden huoneen tai muuton pois talosta. Pakko kehaista, että oli pelottavin, mutta siksi juuri mielenkiintosin tarina, minkä olen täällä lukenut 🙂 Kauheita kokemuksia sinulla ja ihmettelen miten kestät sen. Se on hyvä jos osaa ottaa rennosti, eikä ajatella ääntä liikaa, kuitenkin itse tuskin olisin enää hengissä, jos olisin sinä. Osaan nykyäänkin pelotella itseni hengiltä ihan turhanpäiväisillä jutuilla, joten mitähän tapahtuisi jos oikeasti tapahtuisi jotain selittämätöntä. Toki on sattunutkin, mutta se enemmän vain naurattaa, sillä jos tämän paranormaalisti selittää, niin poltergeist siirsi omani ja serkkuni hammasharjat lattialle.. tätä emme osaa selittää, muttemme ota sitä vakavasti. Kuitenkin kertomasi tapahtumat olivat sen verran kummallisia ja selittämättömiä ja koska niitä oli niin monta, niin ite en muuta osaisi tehdä, kuin vain ajatella niitä ja kauhulla odottaa seuraavaan. Tokihan se ikäkin tähän vaikuttaa, mutta vaikka itse olen nyt 16 (kohta 17), niin en osaa ottaa asioita vakavasti, vaan pelkään lähes kaikkea outoa.. Jos siskosi ei ole innokas tänne kirjoittamaan kokemuksistaan, niin olisiko mahdollista, jos sinä jakaisit ne meidän muiden kanssa? Itse olisin järjettömästä mielikuvituksestani huolimatta innokas lukemaan näinkin pitkiä ja jännittäviä tosi tarinoita henkimaailmasta, johon alan pikkuhiljaa usko enemmän ja enemmän, mutta myös alan pelkäämään niitä sen mukaan 😀 Olikohan nyt edes asiaa mitä tässä selitin, mutta kuitenkin oli aivan pakko osoittaa kiinnostukseni tätä loistavasti kerrottua, mielenkiintoista, mutta tajuttoman pelottavaa tarinaa kohtaan :>

    2. Emppumamma sanoopi:

      Uh, taitaa nämä vanhat rintamamiestalot olla aika suosittuja kohteita kummittelulle… QmQ
      Itsekin siis asuin sellaisessa 12 ensimmäistä vuottani ja nykyään joka toinen viikonloppu. Tiedän täsmälleen miltä tuntuu olla ainoana yläkerrassa, vaikka meillä olisikin periaatteessa kaksi huonetta ja ullakko sielä. Toinen on remontissa ja toista käytän minä…
      Mutta siis, tuli jotenkin lohdullinen olo tuossa lopussa kun sanoit että taisivat olla isovanhempasi, itselläni ei ole noin mukava kohtalo aaveiden kanssa ;M;
      Historiaakin luet, voih, sielunsisko? :”D
      Äh, eksynpä aiheesta. No mutta, nuo koputukset on aivan hirveitä, itse en olisi kestänyt hetkeäkään!

      -emmpumamma kuittaa epäselvät löpinänsä.

    Vastaa käyttäjälle Katyrr_ Peruuta vastaus

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

     
    © 2004 Henkientalo.com - Kaikki oikeudet pidätetä :)

    Facebook - Twitter - Sivukartta - Sisällön kopioiminen - Mediakortti