• Paritalon inhottavia ilmiöitä

    Tapahtumapaikka
    Kotka

    Tapahtuma-aika
    2007-2010

    Aaveen muoto
    Monialainen ilmiö

    Kertojana toimi
    mrou

    Asuin koko lapsuuteni 1950-luvulla rakennetussa paritalossa, jonka perheeni ja serkkujeni perhe oli ostanut äidin siskon miehen puoleisilta sukulaisilta. Minulla on paljon pelottavia muistikuvia talostamme.

    Minulla ei ole lapsuudestani muita kuin yksi selkeä muistikuva jostain oudosta. Tällöin taloamme ei oltu vielä juurikaan remontoitu, joten minä ja veljeni nukuimme vanhempiemme huoneessa sijaitsevassa alkovissa. Eräänä yönä olin hereillä kun muu perhe nukkui näin sängyltäni aivan kuin alkovin ja huoneen välille olisi levittäytynyt verho. (Huoneen osien välillä ei kuitenkaan minun aikanani ollut koskaan verhoa) Säikähdin tätä paljon ja kipitin nopeasti vanhempieni jalkopäähän nukkumaan.

    Teini-iästä lähtien talossamme alkoi tapahtumia olla enemmän. Tällöin taloamme oli jo remontoitu ja jaoin huoneen veljeni kanssa. Useina öinä veljeni streot menivät yhtäkkiä päälle, mutta niistä ei kuulunut musiikkia, vain outoa kohinaa. Säikähdin näitä aina todella pahasti, mutta veljeni ei koskaan tuntunut heräävän niihin. Menin aina herättämään veljeni, jolloin hänkin kuuli äänen ja sammutti streot.

    Tämän lisäksi huoneessani tuntui aina liikkuvan kissoja: näin useina öinä niiden hahmojen liikuskelen lattioilla ja hyppivän sängylleni täysin äänettömästi. Meillä kissat eivät kuitenkaan päässet makuuhuoneisiin öiksi, yleensä ne olivat yöt ulkona. Perheessämme on elämäni aikana ollut useita kissoja, jotka ovat sitten kuolleet erinäisistä syistä ja ne on haudattu takapihallemme. Ehkä nämä kissat vierailivat luonani öisin.

    Muutama vuosi sitten, ennenkuin muutin kotoa pois minulla kaikkein pelottavimmat kohtaamiset yliluonnillisten asioiden kanssa. Huoneessani tuntui öisin olevan ötököiden vallankumous: seinilläni ja sängylläni kiipeili hyönteisiä, jotka katosivat kun laitoin valot päälle. Tämän lisäksi minulla oli muutamia satunnaisia kohtaamisia erään naisen hengen kanssa.

    Esimerkiksi eräänä yönä yritin saada unen päästä kiinni, kun yllättäen päälläni istui valkoinen naishahmo jonka hiukset leijailivat kuin tuulessa. Vaistomaisesti yritin lyödä naista, mutta käteni sujahti vain hänen lävitseen. Kun sytytin valot hahmo katosi.

    Kaikki nämä tapahtumat loppuivat kun muutin pois kotoa.


    Jaa facebookissa
    Tarina löytyy arkistosta Etelän aavetarinat avainsanoilla 2007, 2010, henki, Kotka, naishahmo, ötököitä, sähkölaitteet.


  • Yksi vastaus aiheeseen Paritalon inhottavia ilmiöitä

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

     
    © 2004 Henkientalo.com - Kaikki oikeudet pidätetä :)

    Facebook - Twitter - Sivukartta - Sisällön kopioiminen - Mediakortti

    Tämä verkkosivu on osa mediatomaatti mediataloa