• Papan katumus

    Tapahtumapaikka
    Tampere

    Tapahtuma-aika
    2000

    Aaveen muoto
    Tunnistettu henki

    Kertojana toimi
    hupsi

    Lapsuudessani pappa oli mulle läheinen.

    Ollessani kuusi minulle syntyi velipuoli isän puolelta. Ja pappa oli iloinen kun tuli pojanpoika ja minä jäin huomiotta. Yritin kaikin tavoin saada lapsena pappani huomion, yritin yhteisillä jutuilla saada hänet velipuoleltani itselleni takaisin. Mutta pappa aina hätisteli minua.

    Teini-iän tullessa tuli ne nuorten omat ongelmat ja jutut. Kun papalle piti mennä, olin varsin kylmäkiskoinen ja halusin nopsaan lähteä pois aina, koska velipuoleni sai taas papan huomion.

    Kerran oli papan synttärit ja samana päivänä olin saanu hissan kokeesta kympin ja ilosena tietty vaarille säteilin ja näytin koetta. Pappa vilkaisi koettani ja leperteli velipuolelle, että mitäs me vanhoista asioista ja laittoi sen pöydälle.

    Lopulta minulla kiehui niin mahdottomasti että ruttasin kokeen ja heitin sen pappaa kohti ja lähdin raivoissani pois. Sen jälkeen en enää papan luo lähtenyt vaikka isä yritti maanitella.

    Täytettyäni 16 muutin kotoa omaan asuntoon tampereelle ja aloitin lukion. Oltuani vuoden verran tampereella pappani sydänkohtauksen ja joutui sairaalaan. Isäni soitti ja toivoi että minäkin tulisin pappaa katsomaan sairaalan. Totesin, ettei pappa minua kaipaa, kyllä pojanpoika sille riittää.

    Isä oli papan viimeiset hetket tämän vierellä ja velipuoleni joka oli 11 oli isän kanssa, kun tämä oli välttämättä halunnut olla papan luona.

    Pappani kuoli oltuaan sairaalassa kolme viikkoa.

    Isäni soitti minulle papan kuoltua ja kertoi, että viimeisinä hetkinä pappa oli maininnut pariin otteeseen minun nimeni. Velipuoli oli yrittänyt saada papan huomiota kuulemma, mutta pappa oli väsyneesti nostanut kättään ja sanonut hiiteen poika ja sanonut minun nimeni, jonka jälkeen hän oli sulkenut silmänsä viimeisen kerran.

    Menin papan hautajaisiin kotipuoleen. Itkin surusta ja kiukusta. En pystynyt silloinkaan antamaan anteeksi papalle, velipuoleni ärsytti minua tahallaan ollessani kotona.

    Pari päivää hautajaisten jälkeen lähdin takas tampereelle.

    Eräänä päivänä oli tarkotus tavata yks kaveri keskustassa ja bussilla kuljin. No istuin bussissa ikkuna paikalla ja vieruspaikka oli tyhjä. Yhtäkkiä havahdun kun joku nainen ohitti sen kohan missä istuin ja sanoi: ”Voi anteeksi.” Katsoin naista ja ihmettelin miksi hän pyysi anteeksi, kun ei ollut kenenkään kohdalla. Minä katsoin häntä hetken ja kysyin: ”Mitä, miksi?”

    Tämä nainen istähti lopulta taakseni ja kuiskasi: ”Hän on pahoillaan.” Kysyin: ”Kuka ja miksi?”

    Nainen vastasi, että ”herra vierelläsi hänellä on tumma tukka, hän on tukevahko ja hän unohti sinut.” Olin ihan hämilläni ja sanoin: ”Aha.”

    Lopulta tultiin keskustaan ja jäin, kun nousin penkiltä tunsin kuinka joku olisi tarttunut käteeni. Säikähdin ja nousin bussista. Kävelin tapaamispaikalle ja vaikka oli syksyinen kylmä tuuli, niin minulla oli yllättävän kuuma. Kun näin kaverini hän nosti innoissaan kätensä, mutta laskikin sen nopeasti ja kun tulin hänen luokseen hän oli kalpea.

    kysyin onko hän sairas, mutta hän vain sanoi ettei ole.Kun oltiin käyty muutamassa liikkeessä pyysin hänet kahville luokseni. Iltaa istuessa hän oli lopulta sanonut, että ”Etkö voisi antaa anteeksi?”

    Ihmettelin mistä hän puhui ja hän vain totesi: ”Kun te tulitte bussilta, se tumma mies pyysi.” Olin jo ihan ihmeissäni, että mikä tumma mies. Kaverini lopulta sanoi pari päivää myöhemmin, enkö todellakaan huomaa sitä miestä tai tunne mitään outoa.

    Sanoin tuntevani silloin tällöin kuin kättäni puristettaisiin tiukasti, ja nukun yöt levottomasti. Lisäksi eräänä aamuna oli kahvikuppi puolillaan pöydällä, vaikken koskaan jätä astioita yön yli pöydälle.

    Kaverini puhui vain edelleen tuosta tummasta miehestä. Lopulta minua hermostutti niin, että matkustin kotiin ja menin isäni työpaikalle. Kerroin hänelle, tuosta tummasta miehestä joka vainoaa minua kaverini ja sen oudon naisen mielestä. Isällä oli enää puoli tuntia töitä ja hän sai pomoltaan luvan lähteä, koska olin selkeästi järkyttynyt ja hermostunut.

    Kun päästiin kotiin, isä ja minä mentiin makuuhuoneeseen istumaan ja juttelemaan, isä sanoi rauhallisesti: ”En tiedä mistä sinä puhut, mutta luulen että ratkaisu löytyy papan vanhoista valokuvista.”

    Kun katsoimme kuvia niin, useassa kuvassa papalla oli tummat hiukset ja hän oli tukeva niissä. Lopulta isä sanoi: ”Anna hänelle anteeksi, hän ei kai saa rauhaa.

    Isä jätti minut yksin makuuhuoneeseen ja meni juomaan kahvia.

    Purskahdin itkuun ja käperryin sängylle. Tunsin käden silittävän hiuksiani ja poskeani aavistin että pappa oli siinä nostin katseeni mutten nähnyt häntä, tunsin vain kuinka hän oli siinä ja sänkyyn tuli painauma, siitä että hän istuutui. Suljin silmän  ja avasin uudelleen, näin vain paidan helman, pappani suosikki paidasta.

    Lopulta sanoin: ”Saat anteeksi.”

    Kuin seinään olin lopettanut itkuni ja kuulin pappani äänen sanovan:”Kiitos lintuni.” (pappani kutsui minua linnukseen kun olin lapsi)

    Yhtäkkiä en tuntenut enää mitään. Isä tuli kiiresti makuuhuoneeseen ja sanoi: ”Tunsin hänen läsnäolonsa keittiössä, hän taputti minua tapansa mukaan olalle.”  Minä sanoin: ”Annoin anteeksi.”

    Isä istuutui vierelleni ja halasi minua. Hän kuiskasi vain: ”Hän sai rauhan.”.

    Tämähän oli aika pitkä tarina. Mutta se tuli mieleeni kun luin jostain  aiemmin että joku oli pyytänyt joltain anteeksi, enkä voinut kuvitella että joku muukin olisi kokenut samanlaista.


    Jaa facebookissa
    Tarina löytyy arkistosta Etelän aavetarinat avainsanoilla 2000, aave, henki, isoisä, riita, Tampere, Tunnistettu henki.


  • 7 vastausta aiheeseen Papan katumus

    1. nannu sanoopi:

      Hyvä että annoit. Pappasi aivan varmasti seuraa sinua vieläkin, mutta kukaan ei huomaa tai älyä sitä. Sait
      tarinallasi tipan linsiini. Uskon tarinaasi tällä hetkellä ehkä enemmän kun mihinkään muuhun tarinaan. Koskettava tarina. Ihana, surullinen ja niin edelleen. Sanon vielä sen että minä uskon siihen että kun olet yksin ja joko surullinen tai iloinen niin jaat huomaamattasi sen pappasi kanssa. Niin se usein menee.

    2. Anni sanoopi:

      niin on hyvä että annoit anteeks nyt sen sielu sai rauhan ja kuitenkin se on sun kanssa koko ajan mullakin tuli aivan tippa linssiin ja ihan oikeesti mä aloin itkee

    3. Nenni sanoopi:

      Ihan tippa tuli linssiin.. Joo oli hyvä juttu kun annoit papalles anteeks. Nyt pappas sileu ja ruumis on saanu rauhan. Pappas varmasti kattelee sua pilven raunalta ja suojelee sua kaikelta pahalta.

    4. Pinja sanoopi:

      Tää oli ihana ♥ Tuli itku, kun tätä luin. Tuli oma vaari mieleen, ei ole kuollut, eikä mua mitenkään jättänyt huomiotta, mutta oon huomannut, että on mennyt huonompaan kuntoon ja pelkään koko ajan, että kohta sitä ei enään oo. Ollaan niin läheisiä, enkä voi kuvitella minkälasita mun elämä on ilman sitä 🙁 Se mulle tuli tästä tarinasta mieleen, ja en pysty lopettaan itkemistä :c

    5. Puppe sanoopi:

      Kaunis tarina omalla tavallaan, onneksi annoit papallesi anteeksi. 🙂

    6. Jonski sanoopi:

      Kaunista, itku tuli. Ihana pappa sinulla 🙂

    7. Kertojatar sanoopi:

      Oi! Melkein itku tuli!

    Vastaa käyttäjälle Anni Peruuta vastaus

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

     
    © 2004 Henkientalo.com - Kaikki oikeudet pidätetä :)

    Facebook - Twitter - Sivukartta - Sisällön kopioiminen - Mediakortti