• Metsätien “musta vartija”

    Tapahtumapaikka
    Pöytyä

    Tapahtuma-aika
    1957

    Aaveen muoto
    Tunnistamaton henki

    Kertojana toimi
    Tuntematon henkilö

    Tämän isäni kertoi minulle pari kesää sitten, kun kysyin onko kenellekään tuttavalle sattunut jotain yliluonnollista.

    Eli kirjoitan tämän ulkomuistista ja puutteita saatta olla, kun tämä ei ole itse kokema:

    Isäni asui lapsena maatilalla, joka sijaitsi melko lähellä nykyistä kotiani. Taloon johti jotain päälle kilometrin pituinen hiekkatie, mikä meni metsän halki.

    Eräänä syyspäivänä isäni ollessaan n.6-7-vuotias hän käveli hiekkatietä pitkin kodista päin (en muista minne), kunnes n. puolivälissä tietä hänen eteensä n.100 metrin päähän ilmestyi sysimusta hahmo.

    Hahmo oli aikuisen kokoinen, täysin musta ja rakenteeltan muumeista tutun mörön tapainen. Jalkoja (käsistä en varma), nenää eikä suuta hahmolla näkynyt, mutta sillä oli mustat ja pyöreät silmä(aukot) ikään kuin harmaalla ääriviivalla kehystettynä.

    Hahmo ei pitänyt mitään ääntä, tuijotti vain ja liikkui kohti, jos katsoi muualle tai liikahti. Hahmo pysähtyi heti, kun sitä katsoi suoraan.  Isä tuijotti sitä hetken kauhuissaan, kunnes säntäsi takaisin kotiin juosten. Hahmo kuulemma seurasi isääni n.hölkkävauhtia ja ikäänkuin pomppien.

    Hahmo katosi näkyvistä ennen kuin isäni saapui kotipihalleen. Isäni ei keronut tästä kenellekkään, koska ei uskonut kenenkään uskovan.

    Tapahtuma ei jäänyt yhdeksi kerraksi, sillä hahmo ilmestyi usein tielle isäni kävellessä ja aina kun hahmolla oli vain n.10 metriä väliä, kunnes isäni juoksi karkuun ja hahmo katosi ennen kotipihaa. Pian hän ei mennyt tielle jollei ollut pakko ja onnekseen koulu oli toisessa suunnassa joten isäni ei tarvinnut käyttää tuota tietä.

    Hän kertoi kerran isänsä pyytäneen hakkaamaan halkoja lähelle tietä (tästä en ole varma, joka tapauksessa isäni oli halkojen lähettyvillä). Isä kertoi kokoajan olleen peloissaan ja tähyilleen ympärilleen hakatessaan halkoja ja kertoi laskeneen katseensa vain pariksi sekunniksi ja kun hän oli nostanut katseensa, niin sama sysimusta hahmo tuijotti isääni, jolloin hän heitti kirveen maahan ja juoksi kotiin niin nopeasti, kuin pystyi, eikä uskaltanut katsoa taakseen.

    Isäni alkoi epäillä kuvitteleeko vain kaiken, kunnes kuuli tutun n. 1 km päässä asuvan naapurin pojan kertovan koulussa, että hän oli lähelleä kotiaan heittämässä kiviä navetan seinään, kunnes navetan kulman takaa tuli sama musta hahmo. Poika pelästyi pahasti ja heitti vaistomaisesti hahmoa kivellä, jolloin se hävisi näkyvistä.

    Isäni ei kertonut hänelle mitään samastaa hahmosta, eikä tämä vielä tänäpäivänäkään tiedä, että isänikin näki oudon hahmon.

    Olentoa ei näkynyt sinä syksynä, eikä talvena, vaikka isäni kertoi monta vuotta pelänneensä sillä tiellä, että hahmo ilmestyisi jälleen. Jonkin näköisiä traumoja tämä jätti, sillä hän kertoi esim. nähneensä kirkon lähellä eräät hevosvaunut, joissa oli pari reikää kiinnitysnaruille, joista hänelle tuli heti mieleen hahmon silmät ja siten sai isäni pelkäämään.

    Myös eräs lehti, jossa oli kuva naamioituneesta tarkka-ampujasta sai isäni pelkäämään, sillä ampuja muistutti etäisesti tiellä ollutta hahmoa.

    Myös nähtyään ensimmäisen kerran muumimörön hänelle tuli heti mieleen se hahmo, ja isäni sanoikin että Tove Jansson todella tiesi miltä mörkö näyttää (ihmettelin tätä monta vuotta, kunnes sain kuulla tämän tarinan).


    Jaa facebookissa
    Tarina löytyy arkistosta Etelän aavetarinat avainsanoilla 1957, 1960, 1960-luku, Pöytyä, Tunnistamaton henki.


  • 14 vastausta aiheeseen Metsätien “musta vartija”

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

     
    © 2004 Henkientalo.com - Kaikki oikeudet pidätetä :)

    Facebook - Twitter - Sivukartta - Sisällön kopioiminen - Mediakortti

    Tämä verkkosivu on osa mediatomaatti mediataloa