• Isä suojelemassa

    Tapahtumapaikka
    Hanko

    Tapahtuma-aika
    1990 ja 2003

    Aaveen muoto
    Tunnistettu henki

    Kertojana toimi
    Diabeetikko

    Eli kerron kaksi tarinaa, joissa on sama yhteys.

    1. Isäni kuoli sairauteen 1990, kaksi kuukautta ennen syntymääni. Hän oli äidilleni sanonut, ettei jätä pulaan. Enoni muutti äidin luokse raskauden viimeisiksi ajaksi, jottei äidin tarvitsi olla yksin viimeisinä kuukausina.

    Kun synnytys käynnistyi, ei enoni ollut paikalla, vaan hän oli lähtenyt kioskilla käymään.

    Äitini kertoi, että kivut olivat kovat ja hän ei uskaltanut liikkua, hän oli yhtäkkiä kuullut isäni sanovan ”älä pelkää, ole rauhallinen” äitini nosti katseen ja näki hetken ajan isäni seisovan edessään, mutta yhtäkkiä hänen tilallaan olikin puhelin, jolla äiti sai hälytettyä apua. Puhelimen ilmestyminen äidin eteen, oli periaatteessa kummallista, koska äiti oli makuuhuoneessa ja puhelimen paikka oli kolmen oven päässä eteisessä.

    2. Seuraava sattui minulle vuonna 2003.

    Olen lapsesta asti sairastunut diabetestä, ja kokemus liittyy sairauteeni. Eräänä iltana äidin piti mennä iltavuoroon, koska hänen työkaverinsa oli sairastunut.

    Yleensä äiti muistutti iltavuoroon lähtiessä minua ottamaan iltalääke, mutta tuo hälytys tuli niin yhtäkkiä, ettei hän sillä kerralla muistanut sitä sanoa minulle. Illan vietin telkkaria katsoessa ja sarjiksia lukien.  No, minä siinä en muistanut iltalääkettä ottaa kaheksalta, niinku yleensä.  Se kostautui jo ilta kymmenen maissa.

    Minua alkoi huimaamaan ja voin todella huonosti. Jouduin paniikkiin kun en löytänyt insuliini piikkiäni. Kävin lattialle pitkäkseni ja yritin ajatella, joka ei onnistunut.

    Yhtäkkiä kuulin miehen rauhallisen äänen joka sanoi: ”ole rauhassa, kaikki on kunnossa”, samalla tunsin piston jalassani, raotin silmiäni ja näin epäselvän hahmon. Hahmo oli siinä pitkän aikaa, lopulta oloni alkoi kohentua ja avasin silmäni kunnolla, hahmo ei ollut siinä mutta jalkani vieressä oli käytetty insuliiniruiske. Kerroin tapauksen äidille aamulla kun hän tuli töistä, kun äiti oli päivän nukkunut kertoi  hän minulle illalla oman tarinansa ja totesi loppuun: ”isäsi pitää lupauksensa, ja on suojelusenkelimme nyt.”


    Jaa facebookissa
    Tarina löytyy arkistosta Etelän aavetarinat avainsanoilla aave, diabetes, henki, ilmestys, isä, raskaus, suojelu.


  • 4 vastausta aiheeseen Isä suojelemassa

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

     
    © 2004 Henkientalo.com - Kaikki oikeudet pidätetä :)

    Facebook - Twitter - Sivukartta - Sisällön kopioiminen - Mediakortti

    Tämä verkkosivu on osa mediatomaatti mediataloa