• Hokkanen

    Tapahtumapaikka
    Kotka

    Tapahtuma-aika
    2011

    Aaveen muoto
    Tunnistettu henki

    Kertojana toimi
    Emppumamma

    Muutimme Hovinsaarelle äitini kanssa tämän uuden miesystävän asuntoon Syksyn 2011 alussa, juuri ennen koulujen alkua.

    Ensimmäisinä päivinä nukuin äidin vieressä, sillä tuleva huoneeni ei ollut vielä siivottu eikä muutakaan. Silloin oli oloni oikein rauhallinen.

    Mutta, kun pääsin vihdoin muuttamaan uuteen huoneeseeni, alkoi epävarmat tunteet iltaisin ja kuulin epämääräistä yskimsitä ja askelia, vessan ovea availtiin (helposti tunnistettava natina) ja kamiinoiden luukut aukeilivat. Miellä on siis kahden asunnon yhdistelmä, onhan tämä todella vanha talo. Eli minulla /oli/ kaiken järjen mukaan vanha puuliesi, koska huoneessani on pieni syvennys, jossa on kivinen koroke ja savuhormi menee seinän takana. Usein siinä kohtaa on myös lämpimämpi kuin muualla huoneessa ja käytänkin sitä nurkkaa rentoutumiseen. (sänky ei sinne harmi vain mahdu.)

    Minua häiritsi ajatus siitä ,että tässäkin talossa kummittelisi, sillä toisessa talossa jossa asuin (isäni talo Korelassa) kummittelee myös. Ja ne eivät ole niitä kaikkein mukavimpia, minuun eniten tykästynyt on nimittäin hirvittävä siisteysintoilija ja tunnen selviä, tuimia katseita aina kun jätän vaatteita lattioille tai muuta vastaavaa.

    Mutta, pari viikkoa sitten, tuli naapurin kanssa puhetta edellisistä asukkaista ja koska naapuri on asunut siinä koko ikänsä (lähemmäs 80-vuotta jo), tiesi hän kertoa Hokkanen-nimisestä miehestä joka oli asunut meidän talossa. Taiteilija oli tämä Hokkanen ollut, kuollut täysin luonnollisella tavalla astmakohtaukseen kunnioitettavassa 78-vuoden iässä.

    Joten, viisaana tyttönä päätin sinä iltana puhua tälle miehelle.

    Olin käymässä nukkumaan ja kuuntelin kuinka askeleet kulkivat oveni takaa, käytävällä joka johti vessaan. Huhuilin pienesti ”Hokkanen”, ja askeleet pysähtyivät. Tuli täysin hiljaista.

    Pyysin, että Hokkanen lähtisi siksi yöksi, koska olin peloissani, selitin sen hänelle. Vähän tuntui typerältä kuiskia keskenäni hiljaisuuteen, mutta muutaman minuutin kuluttua tuntui pieni tuulenvire ja ihan kuin tämä tuulenvire olisi hiuksiani silittänyt.

    Ei sinä yönä enää sen jälkeen kuulunut mitään, joten nukahdin yllättävän hyvään uneen.

    Nykyään olen Hokkasen kanssa hyvää pataa, hän poistuu/lopettaa äänten tekemisen jos pyydän, joskus kuuluu jopa pienen pientä, etäistä taputusta kun maalaan jotakin kaunista. Se on palkitseva tunne kun saa aplodeja vanhoilta taiteilijoilta.

    Yksi harvoista huonoista puolista Hokkasessa on. Valot jäävät päälle aina välillä vaikka ne käy sammuttamassa ja se ikuinen sahanpuru! Oli nimittäin kuulemma kuvanveistäjä tämä Hokkanen, puusta teki suurimman osan patsaistaan. Joten, meillä on talossa aina lattian raoissa ja matoilla vähän sahanpurua. Imuroit päivällä ja seuraavana aamuna sitä on taas. Ei se sinänsä haittaa, koska Hokkanen on kaikinpuolin mukava mies, ystävällinen ja kannustava omalla tavallaan.

    Lohduttaakkin hän osasi, kun olin juuri eronnut ensimmäisestä tyttöystävästäni. Olin itkemässä lämpimässä nurkassa ja tunsin sen saman tuulenvireen, joka silitti hiuksiani silloin ensimmäisellä kerralla kun uskaltauduin puhumaan.

    Pimeää olen pelännyt aina, mutta tässä talossa, etenkin silloin kun tunnen että enpä ole yksin, se ei olekkaan niin pelottavaa.

    Toivottavasti Hokkanenkin pitää tästä uudesta pikku taiteilijattaresta, joka on ottanut hänetkin näin hyvin vastaan~.


    Jaa facebookissa
    Tarina löytyy arkistosta Etelän aavetarinat avainsanoilla aave, henki, Hokkanen, taiteilija.


  • 7 vastausta aiheeseen Hokkanen

    Vastaa käyttäjälle Miekaipavain Peruuta vastaus

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

     
    © 2004 Henkientalo.com - Kaikki oikeudet pidätetä :)

    Facebook - Twitter - Sivukartta - Sisällön kopioiminen - Mediakortti