Käyn koulua Kymen vanhan ammattikoulun vieressä. Huonoilla ilmoilla menemme kuitenkin liikuntatunneilla Steiner-koulun liikuntasaliin. Tapahtuneesta ei ole kauaakaan – noin pari päivää. Lumi oli muuttunut jo loskaksi, joten luisteleminen ei olisi onnistunut.
Menimme siis kyseiseen liikuntasaliin. Olin pari viikkoa aikaisemmin kuullut kaveriltani, että kyseinen koulu kuuluu Kouvolan Top-10 kummitteleviin paikkoihin. Muistaessani tämän, naurahdin. Olin käynyt rakennuksessa kymmeniä kertoja, enkä ollut ikinä törmännyt mihinkään yliluonnolliseen..
Liikuntatunnin alkaessa opettajamme antoi meille luvan harjoitella näytelmää, jonka halusimme esittää kesällä, viimeisenä koulupäivänä. Lähdimme harjoituksista kahden kaverini kanssa kesken pois, sillä juonesta tuli riitaa. Istuimme tylsistyneinä keskellä salia, kunnes muistimme huoneen, joka sijaitsi ihan salin alapuolella – samassa tilassa kuitenkin. Avasimme oven, ja huokaisimme ihastuksesta – jokaisen paranormaaleista asioista kiinnostuneen unelmapaikka!
Jäimme haltioissamme tutkimaan paikkoja, kunnes kaverini keksi.
Kokeilisimme perinteistä ”onko täällä ketään?” -juttua.
Seisoimme hetken hiljaa hengittämättä, mutta ei – vastausta ei kuulunut. Nyt kaverini tarkensi; – Jos täällä on joku, tehkää äänimerkki. Me emme halua pahaa. Parikymmentä sekuntia tämän jälkeen kuulimme kaikki narinaa – erittäin läheltä. Me kaikki kiljaisimme kovaan ääneen, ja juoksimme paniikissa muiden luokse. Sydämeni tykytti erittäin kovaa vielä kymmenen minuuttia myöhemminkin.
Pian opettajamme tuli ilmoittamaan, että muut tytöt olivat saaneet esityksen aikaiseksi. He pyysivät meitä, ja paria muuta tyttöä katsomaan tuotostaan. Olimme jo kävelemässä saliin, kunnes kaverini lähti takaisin ns. ’alakerran’ huoneeseen. Hän ilmoitti vievänsä hammasrautakotelonsa sinne, ja jättävänsä sen auki. Kävisimme näytelmän jälkeen katsomassa, oliko rasia kiinni.
Istuessamme, ja katsoessamme näytelmää tarkkailin kokoajan, ettei kukaan lähtenyt. Jos joku edes nousi seisomaan, kysyin tältä, mihin hän oli menossa. Onneksi kukaan ei kuitenkaan poistunut salista. Jos rasia siis olisi kiinni, kukaan luokkalaisistamme, tai vuotta vanhemmista tytöistä ei olisi käynyt sulkemassa sitä.
Näytelmä loppui aikanaan. Emme edes jääneet taputtamaan, lähdimme vain kiireellä katsomaan, oliko rasia edelleen auki.
Astuimme pölyiseen huoneeseen, ja suumme loksahtivat auki – rasia todella oli kiinni.
5 vastausta aiheeseen Hammasrautakotelo