Facebook - Twitter - Sivukartta - Sisällön kopioiminen - Mediakortti
Haku avainsanalla: Tunnistettu henki
Hahmo kylppärissä
Tämä tapahtui ollessani 12-vuotias. Asun 90-luvun lopulla rakennetussa talossa, joka on ollut aina sukuni omistuksessa. Eräänä iltana, kun olin suihkussa koin jotakin todella pelottavaa. Huomasin, miten tumma ihmismäinen hahmo liukui hitaasti kylppärin läpi. Pelästyin koska en ole ennen kokenut mitään sellaista. Olen myös yöllä vessassa käydessäni kuullut keittiöstä omituisia ääniä ja laahavia askelia. Kerran onnistuin jopa yllättämään haamun en tosin onnistunut kuin näkemään vilauksen tummasta varjosta. […]
Vierailu rajan takaa
Oli kesäinen ilta ja istuskelimme isäni kanssa katsomassa iltauutisia, tai isä katsoi uutisia ja minä pelasin tabletilla peliä. Asumme pienessä omakotitalossa vuokralla ja nurkissa saattaa joskus kolahdella, mutta tämä ei ollut mikään ns. luonnollisen selityksen kattava selitys, sillä kuulimme selkeästi, kun joku yski eteisessä. Koiramme, joka oli siihen asti makoillut hiljaa jalkaterieni päällä alkoi murista […]
Vaari ja mummon koira kylässä
Ukkini kuoli pari viikkoa syntymäni jälkeen. Tädilläni oli tuolloin koira, pitkäkarvainen ja musta (en tiedä rotua). Tätini hankki uuden koiran ja jotenkin vanha koira ajautui mummolleni. Joskus vuonna 2012 tämä koira lopetettiin koska se oli sairas. Vähän lopettamisen jälkeen minä ja pikkusiskoni olimme mummolassa yökylässä. Siellä oli sellainen ”ruohomatto” eteisessä, joka rahisi kun siitä käveli. Nukuimme saunakamarissa jonne pääsi […]
Mummelin vierailuja
Nämä pari tapahtumaa olivat sen jälkeen, kun mummini kuoli kesällä syöpään. Olin yksin asuntola huoneessani illalla harjaamassa hiuksiani, en miettinyt silloin mitään katselin vain itseäni peilistä. Yllättäen säikähdin älyttömän paljon, sillä näin mummini seisovan suoraan takanani parin metrin päästä minusta. Mitään ei tapahtunut, mummini vain katsoi minua, kääntyessäni ympäri en nähnyt häntä enään. Huoneeni ovi […]
Talon entinen emäntä
Ostimme 40-luvulla rakennetun talon viime vuonna. Talo on koko historiansa ajan ollut saman suvun omistuksessa, mutta nyt me olemme ensimmäiset ”vieraat”. Jokin aika muuttomme jälkeen olin kissani kanssa yläkerran toisessa makuuhuoneessa sängyllä kun yhtäkkiä kissa alkoi sähisemään ja murisemaan tyhjälle. Se surasi katseellaan jotain joka liikkui eikä kyseessä nyt todellakaan ollut mikään kärpänen tms eikä kissa […]
Teatterin henget
Olin töissä eräässä teatterissa Keski-Suomessa, ja varsinkin ensimmäinen yksinäinen työpäiväni oli varsin karmiva. (En tiennyt kummittelusta vielä tuolloin.) Siivosin ihan rauhassa teatterin käytävää, kun näin pimeässä pienen, pitkähiuksisen tytön, joka hohti vaaleaa valoa. Lisäksi käytävässä oli hyvin ahdistava tunnelma, ja ihan kuin jokin iso ja musta olisi seurannut minua. Toinen outo tapaus oli pääovien aukeilu […]
Pieni riivattu tyttö
Isäni ja hänen vaimonsa olivat käymässä isoäitini luona. Paikka on, tai ainakin oli joskus maatila, mutta nykyään lato on tyhjillään ja asuinrakennuskin aika huonossa kunnossa. Ei mikään kaunis näky. Saavuttuaan perille, isäni lähti kaupunkiin ja äitipuoleni vietti yön yksin yläkerran huoneessa. Hän näki koko yön painajaisia, jossa pieni tummatukkainen tyttölapsi yritti tappaa hänet, kuristaa ja […]
Outo näky jouluna
Äitini kertoi minulle tämän tarinan jo kauan aikaa sitten: Vuosia ennen kuin äitini näki haamun, hänen mummonsa lupasi ilmestyä kuolemansa jälkeen. Äiti unohti asian, kunnes.. Joulun aikaan 1957 äiti meni nukkumaan vanhemman siskonsa kanssa samaan sänkyyn. Yöllä hän heräsi kummalliseen tunteeseen. 1950-luvulla ei vielä ollut valaistusta niin kuin nykyään, joten yöt olivat todella pimeitä. Tuona hämäränä […]
Vauvan tyynnyttelyä ja portaiden koputtelua
Isäni kuoli kun odotin kuopustani. Isäni oli hyvin henkinen ihminen, niinkuin minäkin. Hän totesikin kun olin viimeisilläni, ettei tuota tyttöä tule näkemään .No, näin kävi. Olimme perheeni kanssa n. 8 kk isäni kuoleman jälkeen kotikonnuillani. Tyttäreni nukkui sisällä samassa huoneessa, mihin isäni oli kuollut. Itkuhälytin oli tuttäreni sängyn vieressä ja toinen lähetin tietty mukanani. Olimmekikki […]
Talomme vanha asukas
Tämä tapahtui kun olin noin kolmen iässä eli noin kymmenen vuotta sitten. Muutimme Järvenpäästä Koskenkylään vanhaan rintamanmies taloon. Talon vanha asukas vaimonsa kanssa päätti muuttaa talosta pois turhan ison pihan takia,koska Mikko(nimi muuttettu) sairasti syöpää ja ei ollut kykenevä hoitamaan isoa pihaa. Mikko oli kuitenkin innokas auttamaan talon kunnostuksessa, mutta joutui yllättäen sairaalaan, josta hänet siirrettiin äitini […]