Facebook - Twitter - Sivukartta - Sisällön kopioiminen - Mediakortti
Haku avainsanalla: Tunnistamaton henki
Pieni ihminen
No niin tämä siis tapahtui joskus 2 kuukautta sitten omassa kodissani. Kotonani kummittelee eli tämä ei muita talossa asuvia hätkäyttänyt. No asiaan. Olin tullut koulusta kotiin tunnin ennen pikku veljeäni, joka jäi tukiopetukseen. Isoveljeni oli kotona mutta, hän nukkui. Kävelin ulkovaatteet riisuttuani keittiöön syömään jotain. Söin voileivän ja menin vessaan. Olin lähdössä ulos vessasta avasin […]
Me näimme hengen kotona
Meillä on noin 10v vanha talo. Rakensimme sen taajaman laidalle ja naapureina on pari eläkeläistä. Oli ilta noin klo 19.00. Istuimme poikani kanssa sillon olohuoneessa ja mieheni keittiössä josta on näkymä eteiseen. Poikani oli tuolloin noin 4v. Hän istui lattialla leikkimässä selkä minuun päin. Istuin tv.tä katsellen ja samalla poikaa ja katselin hänen leikkejään. Edessämme […]
Karmivat askeleet
Asun mieheni kanssa kahdestaan 96 vuotta vanhassa omakotitalossa. Välillä yläkerrasta ja kellarista kuuluu narinaa, mutta mieheni sanoo niiden johtuvan vain siitä, että talo on niin vanha. Viime torstaina kuitenkin kuulin jotain selittämättömän outoa: Yläkerrasta kuului askelia. Pelästyin, sillä istuin mieheni kanssa alakerrassa olohuoneessa sohvalla, joten hän ei ääniä aiheuttanut. Kysyin häneltä kuuliko hänkin askelia ja […]
Rippijuhlat Rustilan kartanossa
Eli olin perheeni kanssa vanhempieni kummipojan rippijuhlissa Rustilan kartanossa olimme olleet siellä jonkin aikaa ja kun lounaan jälkeen oli kaikki kuvat ja videot otettu yritin tappaa aikaa kun sitä kerran oli. Rustilan kartanohan tunnetaan kummitustarinoistaan ja tapahtumista niin tottakai niitä oli pakko lukea. Kaikki tapahtumat olivat ilmeisesti olleet joskus sanomalehdessä koska, ne olivat kehystettynä seinällä. […]
Vaalea hahmo
Olimme perheeni kanssa mummoni luona käymässä. Mummoni asuu kaukana kaupungista pienessä omikotitalossa. Minä ja pikkusiskoni Ella ( nimi muutettu ) leikimme ulkona, kunnes yhtäkkiä pimeni ja alkoi sataa. Meidät käskettiin sisälle ettemme vilustuisi. Minulla ja Ellalla oli yhteinen huone joten menimme sinne. Ajattelin että olisi ollut kiva jos olisimme kertoneet toisillemme kummitustarinoita, mutta äiti on […]
Maatilan kummituksia
Tämä tapahtui Lapinlahtea lähellä sijaitsevassa kylässä, keskellä päivää. Olin silloin ehkä kuudennella luokalla kun tämä tapahtui. Oli kesäloma, päivä oli kirkas ja lämmin. Puuhastelin veljieni kanssa eräässä entisessä saunarakennuksessa, olimme nikkaroineet siellä jonkin aikaa kun päätin katsahtaa välihuoneen ovelle, joka oli raollaan. Näin kuinka välihuoneen oven ohitse, ulko- ovea kohti käveli pieni pojan varjo. Poika oli […]
Henki rivitalossa
Asumme poikaystäväni ja koirani kanssa rivitalossa, johon muutimme muutama kuukausi sitten. Kämpässa on makuuhuone, kylpyhuone, sauna, olohuone ja keittiö. Se oli muistaakseni toinen viikko, kun aloin kiinnittää huomiota outoihin ääniin. Ensin ajattelin että ”uusi kämppä, uusi äänimaisema”, mutta äänet ovat alkaneet häiritä päivä päivältä enemmän. Saunassa ollessa kuuluu jatkuvasti epämääräistä huminaa, jonka en kyllä usko […]
Hahmo keittiössä
Oli uudenvuodenaatto. Olin mummolassa (Talo rakennettu noin 1964 vuonna). Heräsin siihen että minulla oli ihan järjetön vessahätä. Kaivoin puhelimen tyynyn alta ja vilkaisin kelloa. Kello oli jotakin 23:06. Tungin puhelimen takaisin tyynyn alle ja lähdin kävelemään huoneen ovelle. Oven yritin avata mahdollisimman hitaasti ja hiljaa, ettei mummi heräisi. Olohuoneessa oli vielä televisio ja valot päällä. […]
Musta mies tien reunalla
Mummoni on kertonut minulle paljon paranormaalisia tarinoita mitä hänelle on tapahtunut, mutta tämä on jäänyt minulle päällimmäiseksi mieleen! Mummoni ja pappani asuvat maatilalla. Oli vuosi 1997 ja mummoni oli menossa tätiäni vastaan bussipysäkille. Bussipysäkille oli noin 2km. Oli syksy ja satoi vettä. Mummoni oli vihdoin perillä bussipysäkillä. Hän odotti ja odotti ja odotti, mutta bussia […]
Onko meillä kymmenes henki talossamme?
Asumme pienessä kylässä. Asumme noin neljäkymmentä vuotta vanhassa talossa. Tämän talon rakensi äidin tai mummon pappa, en ole kysynyt asiasta. Yläkerta on kaikista pelätyin huone. Siellä luultavasti asuu joku muu kuin joku meidän yhdeksän henkisestä perheestä. En ole varma, että valehteleeko pikkuveljeni ja, mutta hän väittää kuulleensa koputusta, kun oli mennyt sinne hakemaan isälle ruuveja, […]