Haku avainsanalla: Räyhähenki
Rintamamiestalon entiset tapahtumat
Eli tämä on isäni kertoma tarina. Hän osti -94 talon tontteineen. Muuttaessaan taloon oli ensimmäinen vuosi aika hiljainen. Toisena vuonna alkoi kuitenkin tapahtua. Talo on kaksikerroksinen ja portaikossa kuului usein askelten ääniä, samoin yläkerrassa. Painava keittiön ovi kuului aukeavan ja sulkeutuvan välillä ja keittiön laatikot sekä kaapinovet eivät pysyneet kiinni. Hän kertoi että silloisen tyttöystävänsä […]
Itkevä lapsi
Muutimme vanhaan taloon vuokralle perheen kanssa. Talossa kuului aina nukkumaan mennessämme huonekalujen siirtelyä muistuttavaa ääntä alakerrasta. Mieheni ei uskonut sitä ennenkö itse kuuli. Minulla on todella huono näkö ilman silmälaseja ja eräänä yönä heräsin poikani itkuun. Avasin silmäni, oli hämärää yöllä mutta selkeästi näin lapsen hahmon itkevän vieressäni, kuulin nyyhkytyksen ja näin kuinka hinkkasi silmiään… […]
Ei ainakaan liian tylsä asunto
Olen asunut asunnossani hieman päälle vuoden. Poikaystäväni muutti tänne n. puolivuotta täällä asuttuani. Asunnossa on ollut aktiivista heti tänne muutettuani. Tapahtumat voimistuivat poikaystävän tänne muutettua. Jo ensimmäisenä yönä asunnostani kuului yöllä kolahduksia, laahausta ja raahausääniä. Silloin ajattelin vain mielikuvitukseni laukkaavan, koska kyseessä oli ensiasuntoni ja minua hieman jännitti ensimmäinen yöni omassa-asunnossa erossa vanhemmistani. Äänet alkoivat […]
Räyhähenki
Olen jo kauan aikaa kuullut vanhasta talostamme askeleita, koputuksia ja muita ns. ”laahaavia” ääniä. Olin juuri tullut kotiin koulusta kun kuulin askeleita talomme ylimmästä kerroksesta. Huhuilin veljeäni jos vaikka hän olisi siellä kolistellut. Vastausta ei kuulunut. Kuuntelin vielä hetken jatkuivatko äänet, mutta ne olivat loppuneet. Ajattelin että olin kuullut harhoja ja jatkoin tekemisiäni. Hetken päästä […]
Kotkan kummitus
Asun rivitalossa kotkassa joten ei ihan heti uskoisi että täällä tapahtuu kummia. Kuitenkin olen kokenut kaikenlaista jo kauan aikaa. Asun kahdestaan äitini kanssa joka tekee vuorotyötä joten olen usein yksin kotona ja olen 15 vuotias. Kerran heräsin keskellä yötä pamaukseen joka tuli keittiöstä, kuulosti kuin joku olisi raahannut jotain lattiaa pitkin. Kun avasin silmäni näin […]
Hiippailija ja räyhähenki?
Olen tässä reilun kolmenkymmenen ikävuoteni aikana useasti nähnyt/kuullut jotain yliluonnollista jota en osaa selittää. En tiedä olenko tällaiselle erityisen herkkä mutta kaikki ovat tositapahtumia ja ovat esiintyneet muutamassa eri paikassa. Tässä kuitenkin yksi tapahtuma joka vieläkin mietityttää: Olin n.15-vuotias. Asuimme vanhempieni kanssa vanhassa 40-luvulla rakennetussa omakotitalossa jossa oli 3 kerrosta. Vanhempani lähtivät viikonloppuisin yleensä mökille […]
Astioita rikkova räyhähenki
En tiedä voiko tätä oikein räyhähengeksi sanoa, mutta jotain sinnepäin.. Jollain tavalla tuntuu että nykyisessä asunnossani jokin räyhää ja pistää meidät rikkomaan astioita. Edellisessä asunnossani asuin puoli vuotta ja siellä meni kaksi kulhoa rikki sinä aikana, nykyisessä asunnossani pelkän 4kk asumisen aikana meni 3 lautasta, 10 lasia, 2 kahvikuppia ja yksi lasinen vuoka. Lisäksi asunnossa […]
Liiterin räyhähenki
Olin vanhempieni kanssa käymässä mökillä ns. pikavisiitillä katselemassa paikkoja. Ilma oli tyyni ja aurinkoinen, en ole ikinä viihtynyt siellä, koska pienenä yläkerrasta kuulin aina askeleita ja ääniä, joita vanhempani väittivät lepakoiksi, vaikkei todellisuudessa lepakot sinne pääse. Sinä päivänä seisoin liiterin oven edessä. Liiteri on hyvin kallellaan taaksepäin ja ovikin siis on kallellaan yhtälailla, eikä ovi […]
Hatanpään mielisairaalan outo vieras
En tiedä onko Hatanpäällä enää minkäänlaista mielisairaalaa, mutta erään ystäväni äiti (Liisa) oli joskus 70-luvulla osa-aika työssä kyseisessä sairaalassa Tampereella. Kerron nyt tarinan tuosta laitoksesta niin hyvin kuin sen muistan. Yövuoro, oli vuoro, johon yksikään hoitaja ei liiemmin välittänyt joutua. Ainakaan yksin. Kävi sitten niin että Liisa joutui kerran yövuoroon, mutta luonnollisestikin hänellä oli vanhempi […]
Kerrostalon kummitus
Avomieheni ja minä asumme kerrostalokämpässä. Olen muuttanut tänne hiukan yli kaksi vuotta sitten, mutta mieheni on asunut täällä jo monia vuosia. Noin puolitoistavuotta sitten alkoi asunnossamme tapahtua kummia. Sitä kesti noin vuoden ajan, ja nyt viimeinen puoli vuotta on ollut rauhallista. Kunnes tänä iltana eräs kolahdus sai minut taas muistamaan nämä asiat. Tuona aikana kohtasimme […]